Olemme tavanneet jo muutamaan otteeseen ihmisiä, jotka ovat muuttaneet ulkomuotoaan lähes tunnistamattomiksi. Monet naiset haluavat näyttää nukeilta tai Barbieilta, olemme jopa tavanneet oikean elämän Kenin ja nähneet valkoihoisen naisen, joka muutti itsensä afrikkalaisen naisen näköiseksi.
Tällä kertaa tapaamme Leon, joka...
Huvipuistoissa nähdään jos jonkinlaista meininkiä ja tarkoituksena on tietysti pitää vain hauskaa. Monissa huvipuistoissa nähdään erilaisiksi hahmoiksi pukeutuneita ihmisiä: esimerkiksi Muumimaailmassa nähdään muumeja, Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen Hemulia unohtamatta. Sen sijaan esimerkiksi Disney Worldissä nähdään Disney -hahmoja.
Trolls on hauska ja...
https://www.youtube.com/watch?v=sNEhkSyvhyA
Ammus osui kerrostaloon, mutta kukaan ei loukkantunut. Yksi vanhus sai lieviä vammoja lentävistä tiilenpalasista.
Muoti ja pukeutuminen ovat monille oma tärkeä tapa ilmaista itseään ja olla luova. Vaatteet ovat jokaiselle tapa kertoa, kuka hän on ja millainen hänen elämäntyylinsä on. Viime aikoina olemme kuitenkin nähneet melkoisen luovia ja mielikuvituksellisia pukeutumistyylejä.
Daniel on New Jerseystä,...
Toisinaan aivot eivät voi uskoa sitä, mitä silmä näkee. Sitä kutsutaan optiseksi harhaksi.
Näemme päivittäin instagramissa mitä uskomattomampia kuvia, ne pistävätkin miettimään niiden todenperäisyyttä. Kuvissa on aina upeita vartaloita, mahtavia maisemia, upeita autoja ym. Tässä kuvasarjassa tipautamme sinut maanpinnalle, samalla...
http://www.youtube.com/watch?v=XCawU6BE8P8
Videolla nähdään Saturday night livessä vieraileva Andy Samberg (Lonelys Island) esittämässä djtä nimeltä Davvinci --Pahoittelumme, Avicii-- joka on kaikkea muuta kuin se tavallinen tiskijukka! Videossa pilaillaan varsinkin EDM kulttuurille jossa monet djt soittavat äänitettyjä settejä, joille haamutuottajat tekevät kaikki...
Kummallisia hotelleja nähdään ympäri maailmaa. Olet varmasti joskus törmännyt jos jonkinlaisiin hotelleihin. Esimerkiksi Las Vegasissa nähdään melkoisen upeilla teemoilla varuetsttuja hotelleja. Tällaista et kuitenkaan takuulla ole aikaisemmin nähnyt!
Jos haluat saada ystäväsi nauramaan tai et vain osaa ostaa heille sopivaa...
Lähes jokainen lapsi on joskus hyppinyt hyppynarulla. Ja jos ei ole, niin ainakin tietää, miltä se näyttää. Oli sitten miten taitava hyppijä tahansa, niin ei takuulla vedä vertoja tälle maailmanennätyksen rikkoneelle lapselle.
Kiinalainen Wang Zhuoxin rikkoi maailmanennätyksen hyppimällä samanaikaisesti 110:llä...
Jokainen suomalainen tuntee harakan. Harakat ovat niitä mustavalkoisia lintuja, joiden ääni kuulostaa räkättävältä naurulta.
Kuuleman mukaan joskus harvoin harakat myös laulavat visertäen. Pääosin harakat ovat kuitenkin epämusikaalisia, eikä niiden räkätystä ole mikään ilo kuunnella. Mutta kuten videolta käy ilmi, ilmeisesti harakkakin...
Tässä on Melanie Barboni, tutkija UCLA Earthissa, Planeettojen ja Avaruustieteen ohjelmassa, joka tunnetaan kolibrikuiskaajana. Hän on rakentanut 200 kolibrin kokoontuman toimistonsa ulkopuolelle, ja ne valittavat, jos hän ei ole ajoissa antamassa linnuille ruokaa.
Barboni on aina ihastellut kolibreja, jopa silloin,...
Eläimen riemu on rehellistä ja konstailematonta.
Jokainen meistä nauttii edes hieman saadessaan joskus lahjan. Vaikka lahja ei olisikaan suuri tai kallis, on se aina osoitus siitä, että muut välittävät. Maailmassa on paljon tavaraa ja romua, joten kaikki eivät suinkaan halua...
Taistelulajit ovat suosittuja koko maailmassa. Ne ovat etenkin nostaneet suosiota elokuvien ansiosta. Monet taistelulajien mestarit, kuten Bruce Lee, Jackie Chan ja muut taitajat ovat innostaneet nuorempaakin sukupolvea aloittamaan nämä taitoa ja kuria vaativat lajit.
Kung fu on Kiinasta kotoisin oleva...