Teini laihdutti 60 kiloa tanssiaisia varten – uskomaton lopputulos!

Painonpudotus on tavoitteena monille. Oli painonpudotuksen tavoitteena sitten kymmeniä kiloja tai ihan vain muutama, se vaatii paljon sitoutumista ja ankaraa itsekuria. Herkkujen houkutellessa niille tulee vain itsepäisesti sanoa ”ei” ja pitäytyä terveellisessä ruoassa. Mutta se ei aina ole helppoa.

Josie Desgrand Australiasta näyttää mallia. Hän on 17-vuotias nuori nainen, joka halusi pudottaa 60 kiloa mahtuakseen unelmien tanssiaispukuunsa. Tanssiaismekko oli kimalteleva, punainen mekko, eikä ole ihmekään, että Josie halusi tämän mekon tanssiaismekokseen.


Josie muutti ruokailutapojaan ja alkoi käydä salilla 3-4 kertaa viikossa. Vuoden aikana Josie onnistui pudottamaan hulppeat 60 kiloa, ja näyttää nyt todella terveeltä ja onnelliselta! Josie sanoo syövänsä paljon lihaa ja kasviksia. Hiilihydraatteja hän hieman välttää, ja sanoo, ettei hänen tee mieli herkkuja. Suklaaseen hän ei kuulemma aio koskea enää koskaan. Josien aikomuksena oli koulun jälkeen matkustella, mutta hän päättikin jäädä kotiin kirjoittaakseen kirjan uskomattomasta painonpudotuksestaan.

Katso alla olevista kuvista, kuinka Josie muuttui! Upeat kuvat!

Osallistu keskusteluun