Lähde:Youtube


Tällä saarella ei saa kakata – melkoisen uskomatonta!

Maailmassa on muutamia paikkoja, jonne sallitaan vain rajallinen määrä ihmisiä. Yksi näistä on New Yorkin kaupungissa sijaitseva North Brother Island, jolla toimi muinoin karanteenisairaala. Toinen tällainen paikka on Norjan tuomiopäivän säiliö, jossa säilötään siemeniä. Kolmas on Googlen datakeskus.

Tälle saarelle ei kuitenkaan sallita vierailijoita lainkaan. Vain parilla tiedemiehellä on pääsy tälle saarelle, eivätkä hekään saa ulostaa saarella. Islannissa tapahtui tulivuorenpurkaus vuonna 1960, joka kesti kolme vuotta. Tämä purkaus aiheutti uuden saaren syntymisen vuonna 1963. Nyt tiedemiehet käyttävät saarta seuratakseen, kuinks ekosysteemi kehittyy, kun ihmiset eivät koske siihen.


Saarella on yksi pieni talo, jonne vain pari tiedemiestä saa astua. Heidät tutkitaan läpikotaisin ennen saarelle astumista, jotat he eivät tuo mukanaan siemeniä tai mitään muutakaan. Erään kerran kielletty vierailija oli käynyt kakkimassa laavalle, ja tästä alkoi kasvaa tomaatti. Tiedemiehet olivat ällistyneitä, kunnes he saivat selville tomaatin alkuperän. He poistivat tomaatin heti, jotta he voivat jatkaa tutkimustaan.

Melkoisen uskomatonta, eikö?

Osallistu keskusteluun