Lähde:Youtube


Melania Trump – ennen ja jälkeen leikkauksien. Onko tässä sama nainen?

45-vuotias Melania Trump on kotoisin Sevnicasta, Sloveniasta, ja sanoo, että on aina halunnut olla malli. Melania on tunnettu paitsi mallin urastaan, lisäksi siitä, että hän on nykyisen USA:n presidentin vaimo.

USA:n presidentin vaimolla oli melko hieno mallin ura tavattuaan valokuvaaja Stane Jerkon vuonna 1987 mallikilpailuissa. Tosin näyttää siltä, että hänen nuori olemuksensa on saanut hieman apua ammattilaisilta hänen vanhetessaan. Lääkäri Dev Patel Perfect Skin Solutionsista Portsmouthissa sanoo, että Melanian leikkaukset ennen Donaldin presidenttikautta maksoivat noin 10 000-12 000 Britannian puntaa.


Lääkäri sanoo, että ottaen huomioon sen, että kauneusleikkaukset ovat nykypäivää ja sen, että Melania on ex-malli, olisi yllättävää, jos Melania ei olisi teettänyt leikkauksia. Hän lisää katsoneensa Melanian haastattelua, jossa hän huomasi, etteivät Melanian kasvolihakset liikkuneet lainkaan. Tämä viittaa suureen määrään Botoxia. Tämän lisäksi Melania on teettänyt nenäleikkauksen ja täyttänyt ylähuultaan. Hänen silmänsäkin viittaavat hieman kiristettyyn ihoon.

Katso kuvat alta ja vertaa itse! Onko Melania vanhentunut luonnollisesti vai kauneusleikkauksien pienellä avustuksella? Jaa kavereille!

 

Osallistu keskusteluun