Quantcast
Juorut | Hauskimmat.fi
Sosiaalinen media on mahdollistanut ihmisten nopean toisiinsa tutustumisen ja helpon kommunikoinnin vieraidenkin ihmisten kanssa. Tämä johtaa monesti uskottomuuteen, ja uskottomuudesta on tällä vuosituhannella kasvanut suurempi ongelma kuin aikaisemmin. Mutta mitenkäs seksi robotin kanssa? Oikeita ihmisiä muistuttavat, seksiaktia toimittavat robotit saattavat...
Suomessa on jo pitkään alkoholin tuominen Suomenmaalle ollut haasteellista. Kieltolain aikaan alkoholia tuotiin milloin mistäkin, ja se oli aina valtiolle punainen lippu. Ennen kuin Viro liittyi EU:hun, halvan alkoholin kuskaaminen Virosta tuotti tullille melkoista päänvaivaa. Nykyään EU:hun kuuluvasta Virosta alkoholin...
Melkein jokaisen pienen lapsen unelmana on vierailla avaruudessa. Astronautin ammatti on monien lapsien päiväunissa, mutta vain hyvin harvat ihmiset pääsevät käymään avaruudessa elämänsä aikana. Se on paitsi vaarallista, mutta siihen tarvitaan myös hyvin pitkä treeni ja hyvät kieli-, matikka-...
Kauneusleikkauksista on tullut uusin villitys maailmalla. Näillä leikkauksilla pyritään saamaan se täydellinen keho - oli se sitten millainen tahansa. Olemme nähneet monia Barbieita ja Kenejä, sekä kissamiehen ja kirahvinaisen. Tällä kertaa vuorossa on lohikäärme. Eva on Yhdysvaltojen Teksasista kotoisin oleva...
Netin myötä uutiset kiertävät ympäri maailmaa yhä nopeammin. Uutinen, joka ei ennen vanhaan olisi ollut uutinen lainkaan, lähteekin yhtäkkiä viraaliksi, ympäri maailmaa kiertäväksi juorunaiheeksi. Tällä kertaa uutisen kohteena on koira nimeltään Yogi. Yogi on 1-vuotias Shih Tzun ja puudelin sekoitus....
Koiramme joutuvat usein katsomaan meitä ihmisiä kummalla tavalla, kun puhumme niille hassusti, puemme ne hupsuihin vaatteisiin tai leikkaamme niiden karvat pieleen. Nyt on kuitenkin menossa todella kummallinen trendi, nimittäin koiran kulkusten värjääminen glitterillä. Koiria käytetään usein näyttelyissä ja jotkut jopa julkaisevat kuvia...
Miksiköhän vasta nyt? Ihmiset ovat valmistaneet eri viinejä jo satojen vuosien ajan, mutta jostain syystä vain kolmessa eri värissä. Kyseiset värit ovat tähän saakka olleet tietenkin valkoinen, punainen ja rose. Mikäli olet joskus ihmetellyt, miksei viinejä valmisteta muissa väreissä, et luultavastikaan...
Huumebisneksestä jää vuosittain kiinni useita kauppiaita. Joskus huumebisneksen pyörittäjät voi nähdä jo päältä päin, mutta joskus et voisi arvatakaan, kuka oli huumekaupan takana. Tällä kertaa kauppias oli 75-vuotias isoäiti. 75-vuotias Yhdysvaltojen Tennesseestä kotoisin oleva mummo jäi kiinni opioidien supermarketin pyörittämisestä...
Monet vauvaa odottavat pariskunnat tekevät mielellään valokuvauksia raskauden loppuaikana. Kauniit kuvaushetket yleensä ikuistavat odottavat vanhemmat kauniilla tavalla. Tällä kertaa kuitenkin Cameronin perhe keksi jotain hyvin erilaista ja huvittavaa - osuvasti Halloweenin aikoihin. Nicole Cameron odottaa ensimmäistä lastaan miehensä Toddin kanssa....
Raskaus, äiteys ja isyys on maailman ihmeellisin asia. Joskus kuitenkin jatkuvat raskauskuvat Facebookin feedissä tai Beyoncen vauvamahakuvat saattavat olla liikaa itse kullekin. 20-vuotias Daquan Collins on vastuullinen ja ylpeä tiineen koiran omistaja. Kun hänen koiransa Heidi tuli tiineeksi ja pentujen isä ei...
Joskus ei välähdä, ei edes joka kerta! Viime aikoina olemme lukeneet paljon uutisia Yhdysvalloissa tapahtuvista uskomattoman tyhmistä mokista. Juuri aikaisemmin näimme naisen, jonka pää juuttui pakoputkeen liian juomisen seurauksena. Nyt tapaamme melkoisen hölmön rikollisen. Yhdysvaltojen Floridassa Douglas Peter Kelly -niminen...
Kenelle tulee tällainen edes mieleen? Kosiminen on yleensä varsin herkkä ja jännittävä hetki. Kaikki toivovat kosiessaan, että tilanne päättyy onnellisesti ja vastapuoli suostuu kosijan ehdotukseen. Parisuhteessa on puolestaan on varsin yleistä, että toinen tai molemmat osapuolet saattavat vuosien saatossa lihota. Se...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.