Quantcast
Mokat | Hauskimmat.fi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saanut paljon kritiikkiä asiasta kuin toisestakin sen jälkeen, kun hänet valittiin presidentiksi. Häntä on kritisoitu hänen puheistaan, ulkonäöstään, ihmissuhteistaan ja jopa ruokatavoistaan. Eikä vauhti näytä hidastuvan. Trump on sanonut haastatteluissaan Washington Postille ja BBC Newsille,...
Sosiaalisessa mediassa leviää jatkuvasti erilaisia meikkihaasteita. Youtube on myös täynnä erilaisia meikkioppaita kauniiseen iltameikkiin, päivämeikkiin ja vaikka mihin muuhun. Mutta kuinka moni yrittää tehdä jotain aivan päinvastaista? Olet varmasti kuullut monesti sanottavan "tuolla naisella on varmasti puoli kiloa meikkiä kasvoillaan"?...
X Factor on hyvin tunnettu kansainvälinen televisiosarja, jota pyöritetään nyt jo monissa eri maissa. Tässä sarjassa ihmiset saavat esittää taitojaan, mitä tahansa ne ovatkin, tuomaristolle ja yleisölle.  X Factorissa näemme niin hauskoja, koomisia, huvittavia kuin lahjakkaitakin esityksiä. Olemme nähneet monia...
Youtube kuhisee tällä hetkellä erilaisia kanavia, joilla syödään ihan ammatikseen. Kuinka moni meistä ei haluaisi olla ammattisyömäri? Nämä ammattilaiset syövät hurjia määriä erilaisia ruokia, yrittäen rikkoa ennätyksiä. He usein myös haastavat toisiaan syöntikisoihin. Eräs tunnetuimmista syömäreistä on Matt Stonie, joka...
Koirat eivät ole lainkaan tyhmiä otuksia. Ne ovat usein paljon fiksumpi, kuin mitä antavat meidän ymmärtää, ja ne oppivat hyvin nopeasti - myös asioita, joita niiden ei pitäisi oppia. Ne esimerkiksi oppivat hyvin nopeasti, missä niiden ruoka on. Monet koirat...
Liikenteessä tulisi olla rauhallinen, kärsivällinen ja kohtelias. Näin kaikki välttyisivät sen kummemmilta mokilta, tieraivolta ja pahalta tuulelta. Kaikki eivät kuitenkaan ole kärsivällisintä sakkia. Onneksi karma on paikalla, kun sitä eniten tarvitsee. Kaikki autokoulun käyneet tietävät, että oikealta puolelta ei saa...
Yksi ensimmäisistä asioista, joita opetetaan jo ihan autokoulussa on se, että liikenteessä ei saa hätäillä, eikä missään nimessä saisi olla kiire. Kiireessä sattuu vahinkoja, joita voisi muuten välttää. Liikenteessä ollessa minuutin tai kahdenkin odotus voi olla joillekin liikaa, kuten...
Kala on meille ihmisille oikein hyvää ruokaa, joka sisältää paljon proteiinia ja hyviä Omega-3 rasvahappoja. Kalaa syödäänkin paljon etenkin maissa, jotka ovat lähellä merta, kuten Norjassa, Japanissa, Grönlannissa ja Italiassakin.  Kiinassa on mahdollista tietyissä supermarketeissa valita itse oma merenelävänsä, joka...
Tekniikka on tuonut mukanaan vaikka mimnkälaisia erilaisia asioita, jotka viihdyttövöt meitä päivästä toiseen. Erilaiset sovellukset, robotit ja jopa virtuaalimaailma onvat nykyään normaalia nykypäivää. Jos olet syntynyt ennen 2000-lukua, muistat varmasti ne ensimmäiset videopelikonsolit, Nintendot ja pleikkarien ensimmäiset muodot. Nintendon muutamalla...
Olet varmasti ainakin kuullut tai jopa itsekin sortunut sanomaan, että nainen ratissa ei ole hyvä yhdistelmä lainkaan. Joskus tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa ollenkaan, sillä naisetkin voivat panna tuulemaan ihan urakalla ratin takana.  Netissä pyötii valtavasti videoita parkkeeraamisista, ja yleensä...
Lentomatkustamisesta on tullut yhä yleisempää lentolippujen hintojen laskiessa. Monet matkustavat jopa työkseen joka viikko maasta ja maanosasta toiseen. Pitkät lennot voivat kuitenkin käydä kaoottisiksi, jos kyytiin sattuu piereskelevä vierustoveri tai vaikka kirkuva lapsi. Suuriin lentokoneisiin mahtuu monta sataa matkustajaa, mutta...
Jos olet kuullut karmasta, on hyvä mahdollisuus, että olet kokenut sen ihan itse. Karma on lyhyesti sanottuna vain "sitä saa, mitä tilaa." Jos aiot ilkeillä, voit olla ihan varma, että se puraisee sinua takalistosta jossain vaiheessa. Tällä alla olevalla videolla...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.