Lähde:Youtube


Tämä nainen haluaa olla maailman suurin – tavoitteena 450 kg!

Olemme nähneet monia ihmisiä, joilla on erilaisia pakkomielteitä ulkonäkönsä suhteen. Hyvin usein halutaan suuremmat rinnat, suurempi peppu, pyykkilautavatsa ja kauniit kasvot. Monican tavoitteet ovat kuitenkin aivan päinvastaiset.

Monica on BBW -malli, joka haluaa olla maailman suurin nainen. Hän sanoo, että haluaa olla niin suuri, ettei kykene enää liikkumaan omin avuin. Hänen tavoitteenaan on 450 kilon paino. Tällä hetkellä hän painaa noin 320 kiloa. Hänen poikaystävänsä auttaa ruoanlaitossa. Monica syö yleensä päivän aikana noin 10 000 kaloria. Normaali kaloriannos naiselle on noin 2000 kaloria päivässä.


Monicalla on oma Youtube -kanava sekä Instagram. Hän myy fetissikuvia, ja voi saada niinkin paljon kuin 600 USA:n dollaria per kuvaussessio. Monica sanoo pitävänsä työstään. Hänen poikaystävänsä toimii valokuvaajana näille kuvaussessioille.

Monica tuli raskaaksi 2 kertaa, mutta kummallakin kerralla menetti lapsensa keskenmenon takia. Kolmannella kerralla hän halusi alkaa pudottaa painoaan, sillä hän halusi pitää lapsen. Sitä emme vielä tiedä, kuinka tämän kolmannen lapsen kanssa käy. Toivottavasti Monica kuitenkin jatkaa painonpudotustaan.

Katso video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun