Lähde:Youtube


Omistajat olivat poissa kotoa – koira ruiskutti juustoa ympäri asuntoa!

Koirat ovat päivänpaiste ja tuovat omistajilleen iloa ihan joka päivä hassuilla kommelluksillaan. Koirien hoitaminen ei kuitenkaan aina ole ihan mutkatonta, sillä yksin jäädessään ne saattavat tehdä tuhmuuksia hyvinkin ylenpalttisesti. 

Monesti yksin jääneet koirat saattavat syödä ruoat pöydiltä, käydä kaivamassa roskiksia, järsiä kenkiä tai hyppiä sängyllä. Ja ne tietävät tasan tarkkaan, että niin ei saa tehdä. Ne nimittäin osaavat näyttää melkoisen syyllistä naamaa kiinni jäädessään.


Tällä alla olevalla videolla pariskunta on tullut kotiin nähdäkseen, että koira on saanut tassuihinsa ruiskutettavan juustopurkin. Hauskaa onkin riittänyt, nimittäin juustoa on seinissä, katossa, ovessa ja sälekaihtimissa. Kun pariskunta kutsuu koiraa luokseen, se tietää tasan tarkkaan, että oli tehnyt pahojaan. Se ei edes katso omistajaansa tämän näyttäessä sille tyhjää juustopurkkia.

Emme voi olla nauramatta tälle hupsulle koiralle! Etenkin katossa oleva juustomäärä sai meiltä muutamia naurunpurskahduksia. Voiko tälle koiralle edes olla vihainen?

Katso hulvaton video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun