Lähde:Youtube


Saksalaisella Mayra Hillsillä on maailman suurimmat rinnat – 32Z!

Plastiikkakirurgiasta on tullut viime aikoina erittäin suosittu villitys, jota harrastetaan etenkin Hollywoodissa enemmän kuin missään muualla. Plastiikkakirurgiaan kuuluu muun muassa paitsi rinta- ja peppuimplatteja, lisäksi Botoxia ja leikkauksia.

Olemme kuulleet vuosien mittaan monista, jotka ovat leikelleet itseään ”täydelliseksi” versioksi itsestään. Saksalainen Martina on muun muassa leikellyt paitsi rintansa ja peppunsa, lisäksi muuttanut ihonväriään täysin. Tällä kertaa tapaamme saksalaissyntyisen Mayra Hillsin, joka on päättänyt suurentaa rintojaan Martinan lailla – paitsi, että hän meni niin pitkälle, että teki rinnoistaan kokoa 32Z.


Nämä ovat maailman suurimmat rinnat. Mayralla on 10 000 silikoni-implanttia rinnoissaan ja nämä rinnat painavat noin 9 kiloa per rinta, eli vajaa 20 kiloa kantamusta mukana päivittäin. Hän teetättää rintaliivinsä kustomoituna, totta kai, ja vaatteiden sopivuus on hieman hankalaa. Mayralla on monta ihailijaa sosiaalisessa mediassa, kuten esimerkiksi yli 100 000 seuraajaa Twitterissä.

Suuret rinnat aiheuttavat usein selkäkipuja ja muita ongelmia. Toivotaan, että Mayralla ei niitä kuitenkaan ole!

Miltä näyttää? Yay vai nay?

Osallistu keskusteluun