Lähde:Youtube


Kun lapset leikkivät aikuisten arkea – tulos on suloinen!

Lapset oppivat katsomalla aikuisia ja ottamalla mallia. Hyvin usein lapset nimenomaan oppivat tekemään asioita, joita aikuisetkin tekevät – eivät niitä asioita, joita heille sanotaan. Lapset ovat kuin sieniä, ja he oppivat nopeasti ja ihan kaikenlaisia asioita.

Yksi asia, jota lapset näkevät koko ajan on se, kun heidän vanhempansa lähtevät töihin. Omien vanhempien töihinlähtö on tuttua juttua, ja usein lapset ovatkin kiinnostuneita siitä, mitä vanhemmat tekevät työkseen. Vaikka lapsuus on leikkimisen aikaa ja parasta aikaa elämässä, vanhempien matkiminen on myös melkoisen hauskaa. Odottavathat lapset nimenomaan sitä, kun he saavat olla aikuisia ja tehdä ihan mitä he itse haluavat!


Tällä suloisella alla olevalla videolla näemme lapsia, jotka matkivat isänsä ja äitinsä töihin lähtöä. Näemme muun muassa kravatilla varustautuneen pienen herrasmiehen, kokin, tarjoulijan, metsurin ja monia muita ammattilaisia. He opettelevat jo aikuisen arkea ihan pienenä lapsena!

Katso ihanan suloinen video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun