Lähde:Youtube


Maailman suloisin 2-vuotias leipuri – sai meidät hymyilemään!

Leipominen on monen mielestä hyvin rauhoittavaa ja terapeuttista puuhaa. Pullien ja kakkujen leipominen on melko yksinkertaista ja monet tekevät mielellään kaakkuja silloin tällöin. Lapsetkin innostuvat usein leipomisesta vanhempia seuratessaan.

Monet lapset haluavat auttaa vanhempiaan leipomispuuhissa. Yleensä lapset saavat koristella kakun, auttaa pullien sokeroinnissa ja pyörittämisessä ja tehdä muuta helppoa avustusta. Tällä kertaa kuitenkin näemme pienen 2-vuotiaan lapsen, joka tekee kakun alusta loppuun asti ihan itse.


Tällä alla olevalla videolla näemme pienen hymyilevän miehenalun, joka aloittaa kakun leipomisen. Hän pyytää aineksia äidiltään yksi kerrallaan ja sekoittaa niitä kuin ammattilainen konsanaan. Poika hymyilee kameralle ja puhelee mielellään. Lopuksi hän kakun valmistumisen jälkeen koristelee kakun melkoisella määrällä sprinklesejä ja sokerikuorrutetta.

Emme voi olla hymyilemättä tälle ihanalle pojalle, josta tulee takuulla isona suuren luokan leipuri! Hän nauttii leipomisesta aivan silminnähden. Äitikin avitti vain aineiden antamisella ja muuten pikkumies teki kaiken aivan itse.

Katso ihana video ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun