Lähde:Youtube


Kiinalainen koira odottaa omistajaansa 12 tuntia joka päivä juna-asemalla!

Monet ovat varmasti kuulleet vuosia sitten tapahtuneesta Hachikon tarinasta. Hachiko oli japanilainen koira, joka odotti isäntäänsä juna-asemalla joka päivä, kunnes hän palasi töistä. Eräänä päivänä omistaja kuitekin kuoli, mutta Hachiko odotti kärsivällisesti omistajaansa 10 vuotta. 

Tällä kertaa tapaamme Hachikon kiinalaisen version, kultaisen koiran nimeltään Xiongxiong, joka tarkoittaa suomeksi karhua. Koiran omistaja Mr. Chen lähtee töihin joka päivä aamulla 7 aikaan ja palaa illalla noin kello 19 aikaan. Koira seuraa isäntäänsä uskollisesti juna-asemalle joka aamu.


Xiongxiong sitten jää asemalle odottamaan isäntäänsä. Koira odottaa asemalla koko päivän, käyttäytyy mallikkasti ja antaa ihmisten taputtaa itseään. Kun Mr. Chen palaa, koira on hyvin iloinen nähdessään omistajansa. Miten viisas tämä koira oikein onkaan!

Koira seuraa omistajaansa onnellisena ja häntä heiluen takaisin kotiin. Ei siis ole suotta olemassa sanontaa siitä, että koira on ihmisen paras ystävä! Tämän videon perusteella niin todellakin on.

Katso ihana tarina alla olevalta videolta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun