Lähde:Youtube


Virtsaterapia – mitä kummaa?

Nykyään on olemassa kaikennäköisiä dieettejä terveyteen ja kauneudenhoitoon liittyen, joita monet noudattavat tai kokeilevat. Toiset dieetit tai terapiat ovat hieman radikaalimpia kuin toiset, lopputuloksenaan kuitenkin tarkoitus päästä positiiviseen tulokseen.

 


52-vuotias Carrie on noudattanut jo useita vuosia hieman erilaisempaa terapiaa, nimittäin virtsaterapiaa. Tämä tarkoittaa, että hän juo useita lasillisia omaa virtsaansa päivässä ja kertoo pitävänsä lämpimän virtsan mausta. Hän kertoo riippuvuuden oman virtsansa juomiseen alkaneen yhdestä kerrasta, jolloin hän kokeili juoda yhden lasillisen virtsaa päivässä, mutta innostui siitä niin, että on jo koukussa siihen. Carrie kertoo, että jokaisen päivän virtsa maistuu aina erilaiselle riippuen siitä, mitä on syönyt. Hän on karsinut joitain ruokia pois ruokavaliostaan sen takia, koska se tekee hänen virtsastaan epämiellyttävän makuista. Hän on luopunut myös suosikkiruuistaan, jotka saavat hänen virtsansa maistumaan pahalta.

 

Juomisen lisäksi hän myös pesee hampaansa omalla virtsallaan sekä myös kylpee siinä. Hän pesee kasvonsa ja huuhtelee silmänsä virtsallaan. Hän kertoo, että virtsa on hyväksi iholle ja tekee siitä kauniin sileän ja pehmeän.

 

Tämän lisäksi hän myös juo virtsaa nenäkannun avulla nenänsä kautta hoitaakseen nieluaan.

 

Carrien tyttäret ovat hyvin huolissaan äitinsä riippuvuudesta.

 

Osallistu keskusteluun