Lähde:Youtube


Haikara palaa loukkaantuneen puolisonsa luo joka kevät – lue sydäntälämmittävä tarina!

Ihminen ei ole ainoa nisäkäs, joka tuntee rakkautta. On jo moneen kertaan todistettu, että eläimetkin osaavat rakastaa niin omia ihmisiään kuin toisiaan. Harvinaista eläinten kesken on kuitenkin yksiavioisuus. 

Ihmiset ja joutsenet ovat tunnetusti ainoita nisäkkäitä, jotka ovat yksiavioisia ja voivat olla saman kumppaninsa kanssa elämänsä loppuun saakka. Tällä kertaa tapaamme kuitenkin haikarapariskunnan, joka on todellakin työntänyt kaikkia luonnon rajoja.


Kaikki alkoi 20 vuotta sitten, kun Stjepan Vokic löysi loukkaantuneen haikaran. Hän päätti antaa haikaralle uuden mahdollisuuden elämään, ja otti sen huomaansa oman talonsa katolle. Hän nimesi tämän haikaran Malenaksi. Mutta Malenalla oli puoliso, Klepetan. Stjepan oli varma, ettei haikaroiden rakkaus kestäisi, kun Klepetan muuttaa joka talvi Etelä-Afrikkaan kylmää pakoon, lentokyvyttömän Malenan jäädessä hänen luokseen hoitoon.

Hän oli kuitenkin väärässä. 16 vuoden ajan Malenan puoliso Klepetan palaa joka maaliskuussa hänen luokseen ja viettää kesän oman rakkaansa luona. Nyt linnuilla on jo poikasia Stjepanin katolla.

Tämä ihana rakkaustarina on koskettanut jo miljoonia ympäri maailmaa!

Osallistu keskusteluun