Lähde:Youtube


Sika lemmikkinä talossa? Kyllä vain!

Monilla on kotonaan lemmikkejä, kuten koiria, kissoja, jyrsijöitä ja jopa lintuja. Mutta hyvin harvalla on kotonaan maatilan eläimiä. Näimme muinoin videon pienestä lapsesta, joka oli päästänyt vasikan taloon sisälle – mutta millaista olisi asua koko ajan maatilan eläimen kanssa sisätiloissa?

Casey on pienestä asti pitänyt sioita. Hän etenkin piti ”teekuppisioista”. Varttuessaan vanhemmaksi, hän päätti hankkia moisen otuksen. Kasvattaja vannoi, että sika ei koskaan kasvaisi isoksi, vaan että se jäisi vain muutaman kilon painoiseksi.


Pian Casey kuitenkin oppi, että Boris ei ollut teekuppipossu – ja että itseasiassa teekuppipossuja ei ole olemassakaan. Boris kasvoi kasvamistaan ja kohta oli jo suurempi kuin monet koirat ja painoi kymmeniä kiloja. Casey joutui muuttamaan taloon asunnossa asumisen sijaan, sillä possu painoi liikaa eikä hän pystynyt kantamaan sitä enää portaita pitkin ulos.

Casey sanoo, että Boris on osa häntä ja hänen elämäänsä. Tämä sika asuu talossa, nukkuu sängyssä ja jopa lenkkeilee omistajansa kanssa.

Haluaisitko sinä sian?

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun