Lähde:Youtube


Pariskunta adoptoi tytön, jota kukaan ei halunnut – katso ihana ensikohtaaminen!

Ympäri maailmaa lapsia jää orvoksi jatkuvasti. Onneksi monet järjestöt huolehtivat lapsista siihen saakka, kunnes he saavat oman rakastavan perheen ja pääsevät muuttamaan omaan uuteen kotiinsa. Tällä kertaa näemme yhden uskomattomimmista ensikohtaamisista.

Eräs yhdysvaltalainen perhe halusi adoptoida itselleen lapsen Kiinasta. Pariskunta tuli kuitenkin raskaaksi ja heillä on tällä hetkellä viisi lasta, joten lapsen adoptoiminen viivästyi. Nyt he kuitenkin päättivät adoptoida lapsen organisaatiosta Great Wall of China Adoption.


Perheen äiti on aina rakastanut erityshuolenpitoa tarvitsevia lapsia. Lucy on kiinalainen tyttö, joka oli syntynyt yhden ylimääräisen kromosomin kanssa. Lucy ja monet hänen ystävistään olivat järjestössä hyvin pitkään, koska kukaan ei halunnut heitä.

Tällä ihanalla videolla näemme kuitenkin Lucyn ja hänen uuden äitinsä ensimmäisen kohtaamisen, ja emme voi olla huokaisematta ihastuksesta. Perheen äiti itkee ilon kyyneliä, ja koko perhe näyttää olevan onnellinen uudesta perheenlisäyksestä. Isä sanoo tämän muuttavan heidän elämäänsä.

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun