Lähde:Youtube


Miestä jännitti vaijeriliuku – kävi nolosti!

Lomalla on hauskaa kokeilla uusia juttuja. Lomaillessa tulee kokeiltua esimerkiksi sukellusta, mönkkärillä ajamista, delfiinien kanssa sukeltamista ja vaikka mitä muuta hauskaa. Tällä kertaa eräs mies halusi kokeilla vaijeriliukua, mutta taisi mennä pupu pöksyyn.

Vaijeriliu’ussa olet vaijerin varassa joko pelkästään omien käsiesi avulla, tai joillain huimimmilla sinut laitetaan valjailla vaijeriin kiinni. Tällä kertaa vaijeriliuku kulkee järven yli. Tällä hauskalla alla olevalla videolla olevaa miestä tosin jännitti.


Mies jahkailee pitäen vaijerin kahvoista kiinni pari minuuttia. Hänellä on aivan selvästi perhosia mahassa ja hän jopa kokeilee kerran varovasti lähteä liukumaan, onnistumatta koitoksessaan. Kun hänen kaverinsa saivat vihdoin ja viimein puhuttua hänet ympäri, mies astuu laiturilla alemmas ja valmistautuu liukuun.

Hän ei kuitenkaan valmistautunut siihen, että oman painon kannattaeleminen käsien varassa ei olekaan kovin helppoa, ja hän molskahti suoraan veteen. Kavereilla oli ainakin melkoisen hauskaa.

Katso moka alla olevalta videolta ja jaa se kavereille!

Osallistu keskusteluun