Lähde:Youtube


Kissanpennut olivat jäätyneet melkein kuoliaiksi – kunnes tämä nainen pelasti ne!

Kissoja hylätään jatkuvasti. Monet kissaraukat jätetään heitteille, kun muutetaan tai kun niitä ei haluta enää pitää. Tällä kertaa tapaamme kolme pientä kissanpentua, joiden emoa ei ollut lähettyvillä ja niiden selviytyminen oli vain minuuteista kiinni.

Kolme pientä kissanpentua löydettiin parkkipaikalta melkein jäätyneinä kuoliaiksi. Eräs nainen sai puhelun tästä ja hän kiirehti parkkipaikalle ottamaan pennut huomaansa. He lämmittelivät pieniä kisuja auton ilmanpuhaltimien edessä saadakseen ne sulamaan, ennen kuin ne vietiin kotiin.


Kissat olivat vielä muutaman päivän jälkeenkin edelleen kylmiä ja avuttomia. Nämä vastasyntyneet saivat kuitenkin rakastavan sijaiskodin, joka hoiti niitä joka päivä. Yhtä kisuista jouduttiin jopa syöttämään tuubilla, koska se ei halunnut itse syödä. Ihanat pennut kuitenkin selvisivät läheltä-piti tilanteesta ja nyt ne ovat vahvoja ja valmiita uuteen kotiin! Bagel, heikoin kissanpennuista saattaa tosin jäädä Christinan luo, sillä se varasti hänen sydämensä.

Tämä on erittäin sydäntälämmittävä tarina, jolle ei voi olla hymyilemättä!

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun