Quantcast
Netin Hauskimmat Muoti | Hauskimmat.fi

Avainsana: Muoti

Ehkä nämä ovat käytössä 10 vuoden päästä? Muodin maailma on hyvin ihmeellinen ja toisinaan tuntuu, että muotimogulit suunnittelevat muotiaan toisella planeetalla. Ehkäpä he ovat edeltäkävijöitä ja aikaansa edellä? Seuraavat kuvat ovat Lontoon muotiviikoilta ja aiheena on miesten kevätmuoti keväälle 2018. Näkisitkö...
Jos hevoset käyttäisivät vaatteita, ne pukeutuisivat näin. Koska jostain syystä ihmiset tykkäävät pukea koiriaan ja kissojaan ei myöskään hevoset säästy kyseiseltä toiminnalta. Kun eläimille laitetaan vaatteet, muuttuvat ne täysin, kuten tälläkin kertaa. Morestead on veteraani kilpahevonen, joka sai päällensä kolmesta kappaleesta...
Muoti on joskus niin kummallista, ettei meidän pitäisi enää edes ihmetellä sen kiemuroita tai hulluja villityksiä. Mutta nyt on muotikin mennyt ihan liian pitkälle. Muoti muuttuu vuosittain ja muoti kiertää - vanhat muodissa olleet vaatteet tulevat muotiin uudestaan ja uudestaan....
Täytyy sanoa, että miesten muoti on tällä hetkellä ihan kallellaan. Juuri hiljattain RompHim brändi esitteli uuden vaatetuksen, johon kaikki ovatkin jo tutustuneet. Ja nyt on uutta villitystä kehissä. Los Angelesilainen brändi Hologram City, on lanseerannut kokonaan pitsistä tehdyt shortsit. Shortsit tulevat eri...
Mallimaailma on muuttumassa, trendi on nykyään terveydessä, ei niinkään laihuudessa. Muotimaailma on alkanut  olla avoimempi kaikenkokoisille ja muotoisille malleille, ja koko maailma on positiivisen avoin tälle muutokselle. Suuntaus on myös hyvä esimerkki nuorisollemme, enää ei tarvitse olla laiha, vaan...
Tämän mekon kastuminen ei mitä ilmeisimmin haittaa? Karkit, joissa on ympärillä paperia, voi olla toisinaan hieman ärsyttäviä. Niiden jatkuva availu tekee karkkien nauttimisesta hitaampaa ja vaikeampaa. Lisäksi ne roskaavat yllättävänkin paljon. Yhdysvaltalainen nainen Emily Seilhamer on kehittänyt kuitenkin huiman ratkaisun karkkipaperien roskaongelmiin....
Hiustrendit tulevat ja menevät, ja nyt tekee tuloaan sateenkaaresta paranneltu muunnos, " Shine Line " hiukset. Ajatus on valkaista hiukset pysty- ja vaakasuorissa osissa, jolloin muodostuu ns. loistelinja. " Halusin luoda vaikutelman, että lasersäde osuu juuri tiettyyn kohtaan hiuksiin...
Nämä muuttavat pukeutumisen luonnetta! Kun puhutaan sukkahousuista, ensimmäisenä tulee useimmille mieleen perinteiset mustat tai ruskeat sukkahousut. Nykyään on olemassa muitakin vaihtoehtoja ja ne eivät rajoitu vain värimaailmaan. Seuraavat persoonalliset sukkahousut ovat Lirika Matoshin suunnittelemat ja ne ovat kerrassaan erikoisella tavalla upeat! 1. Varsin...
IKEA vastasi hiljattain Balenciagan $2,145 versioon omasta 99 sentin Frakta kassista. Nyt IKEA on taas johdossa. Nyt kaikki ovat ihastuksissaan IKEA-kasseista tehdyistä vaatteista, kengistä ja hatuista ynnä muusta. Aina hatuista sadetakkeihin ja repuista stringeihin (kyllä, oikeasti), näyttää siltä, että IKEAn kasseista voi tehdä mitä...
Me ihmiset emme läheskään aina ole tyytyväisiä ulkonäköömme, mutta ehkä meidän pitäisi. Pienet virheet siellä täällä tekee jokaisesta oman persoonansa, ja omalla tavalla kauniin. Ei kenties kannata tavoitella täydellisyyttä, sillä tulokset voivat olla kaikkea muuta kuin täydellisiä. Katso pieleen menneet...
Alkaako muoti-ideat loppumaan? Kun muodista on kyse, on lähes kaikki niin sanotusti sallittua. Se on kuin taidetta, sillä jos jokin tunnettu henkilö pukeutuu johonkin outoon, tulee siitä välittömästi muotia. Tällä kertaa kyseessä on farkut, jotka eivät ole aivan mitkä tahansa farkut....
Tällä mekolla on kuitenkin tärkeä sanoma! Kaikki ihmiset, jotka harrastavat seksiä, eivät aina käytä kondomeja, vaikka niiden käyttö on varsin suositeltavaa. Niiden avulla voidaan välttyä monien sairauksien lisäksi myös raskauksilta, joita ei aina haluta. Syystä tai toisesta kondomien käyttö ei miellytä...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.