Lähde:Youtube

LÄHDELAD Bible

Nainen valmisti mekon kondomeista – pukeutuisitko sinä tällaiseen?

Tällä mekolla on kuitenkin tärkeä sanoma!

Kaikki ihmiset, jotka harrastavat seksiä, eivät aina käytä kondomeja, vaikka niiden käyttö on varsin suositeltavaa. Niiden avulla voidaan välttyä monien sairauksien lisäksi myös raskauksilta, joita ei aina haluta.

Syystä tai toisesta kondomien käyttö ei miellytä kaikkia, mutta kiinalainen suunnittelija Zhang Qiao haluaa tuoda niiden tärkeyttä esille omalaatuisella tavalla. Keski-Kiinasta kotoisin oleva Qiao on valmistanut hienon mekon kondomeista. Oudolla mekollaan Qiao kampanjoi HIV:n puolesta.


Hän kertoo, että mekossa olevia kondomeja ei ole koskaan käytetty ja niiden päiväys on vanhentunut. Näin ollen kyseessä ei ole kondomien tuhlausta ja lisäksi asu on ikään kuin kierrätysmekko, koska kondomit olisivat muuten lentäneet roskiin. Kaikkiaan mekossa on kondomeja noin 3000 kappaletta.

Osallistu keskusteluun