Quantcast
Netin Hauskimmat Muoti | Hauskimmat.fi

Avainsana: Muoti

Suunnittelija Debbie Wingham teki nämä korkokengät syntymäpäivälahjaksi, mutta kengät tulivat myyntiin silmiä kostuttavalla hintalapulla. Kengät nimittäin maksavat noin 12,4 miljoonaa euroa, ja sisältävät yli 1000 oikeaa timanttia, sekä paljon muuta! Debbie Wingham tunnetaan entuudestaan maailman kalleimman mekon suunnittelijana, sekä...
Ehkä näillä voi kävellä helpommin takaperin? Sanomattakin on selvää, että muodin maailma on aina ollut ja varmasti myös tulee aina olemaan ihmeellinen. Tällä kertaa keskipisteeksi ovat nousseet klassikkokengät eli bootsit. Kyseiset kengät tunnetaan erityisesti lehmipoikien käyttäminä, mutta niitä näkee myös kenen...
Tällaista on joulutrendi vuonna 2017. Joulun tullessa lähemmäs, ihmiset tulevat päivä päivältä enemmän joulumielelle. Ostamme paljon lahjoja ja koristelemme myös kotejamme. Kotiemme lisäksi ihmiset myös pukeutuvat tai jopa meikkaavat joulun teeman mukaisesti. Tänä vuonna kulmakarvat toimivat joulun aikana joulukuusina, kun kanadalainen kaunotar...
1960-luku oli kummallista aikaa naisten hiusten osalta. Mottona oli: mitä korkeammat hiukset, sitä lähempänä jumalaa. Kaikki tietävät Margen Simpsoneista, ja minkälainen kampaus hänellä on. Korkeat siniset hiukset, jotka eivät jää huomaamatta. 60-luvulla naisten kampaukset olivat juuri sen kaltaisia, korkeita ja...
Joskus käytännöllisyys ei ole se pääasia. Yleisesti ajatellaan, että kenkämuoti verrattuna muuhun vaatemuotiin ei ole lähellekään niin erikoista ja jopa ylitse ampuvaa. Mikäli tällaiseen ajattelutapaan on sortunut, kannattaa asiaa pähkäillä tovi uudestaan. Seuraavat kuvat erilaisista kengistä nimittäin todistavat sen tosiasian, että...
Muoti on ja tulee aina olemaan suuri asia maailmassa. On todella hankalaa tietää juuri tämänhetkinen trendi, sillä ne vaihtelevat mm. iän, sukupuolen ja paikan mukaan! Kaikki eivät pukeudu trendien mukaan, ja se on ihan okei. Kenenkään ei tarvitse pukeutua muiden...
Pukeudutko, meikkaatko ja laitatko hiuksesi trendien mukaan? Näihin et ehkä kuitenkaan pukeutuisi? Kun uusia vaatteita tulee myyntiin, olemme kaikki kiinnostuneita niistä, ja haluamme olla mukana trendeissä. Joskus kuitenkin juuri myyntiin tulleet tuotteet eivät menesty, ja nämä taitavat kuulua siihen joukkoon!...
Eiköhän kaikki halua pitää itsensä lämpöisinä? Muoti on upeaa ja ihmeellistä, mutta samalla myös toisinaan hyvin outoa. Esimerkiksi vaatemuodista nauttivat pääosin ihmiset, mutta joukossa on myös eläimiä, kuten kissoja ja koiria. Lisäksi joukkoon mahtuu myös kanoja, jotka näyttävät huvittavilta lämpöisiin vaatteisiin...
Muoti ja pukeutuminen ovat monille oma tärkeä tapa ilmaista itseään ja olla luova. Vaatteet ovat jokaiselle tapa kertoa, kuka hän on ja millainen hänen elämäntyylinsä on. Viime aikoina olemme kuitenkin nähneet melkoisen luovia ja mielikuvituksellisia pukeutumistyylejä.  Daniel on New Jerseystä,...
Suurin osa ihmisistä rakastaa makeita farkkuja, sekä miehet että naiset. Tämä muoti ei koskaan vanhene, farkkujen mallit vain muuttuvat. Oletko sellainen joka turvautuu aina samaan, turvalliseen farkkumalliin, vai hyppäätkö heti mukaan uusiin trendeihin, esimerkiksi tähän mahtavaan, vallankumoukselliseen farkkumalliin. Uusinta uutta,...
Uusi uskomaton trendi on villinnyt nuoret vanhemmat. He nimittäin teetättävät koruja lapsensa napanuorasta. Tämä trendi perustuu luultavasti siihen, että napanuorakorua kantamalla, vanhempi tuntee ikuisesti olevansa lähellä lastaan. Napanuorista on teetätetty kaulakoruja, sormuksia ja kalvosinnappeja. Jos perheeseen tulee useampi lapsi, voi...
Muistatko vielä tämän todella nolon McDonald's kulmakarvatrendin? Maailma on villiintynyt kaikenlaisista muoti-ilmiöistä, mitä oudompi trendi, sen parempi. Jokin aika sitten instagramin villitsi kulmakarvat, jotka ovat kuin suoraan McDonald'sin logosta. Some tulvi näitä naurettavia kulmavillityksiä, mutta näitä omituisuuksiahan on nähty muitakin,...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.