Lähde:Youtube


Rekka ei mahtunut katoksen ali – tällä kertaa hieman erilainen päätös

Huvitti sivullisia ja itse kuvaajaa.

Eri sivustoilla ja somekanavissa on paljon kuvia tilanteista, joissa rekka on yrittänyt alittaa siltaa, mutta tilanne onkin päättynyt usein siihen, että rekka on ollut liian korkea. Tällaisissa tilanteissa rekan matka on päättynyt samantien ja se odottaa sitä, että se tultaisiin irrottamaan.

Tällä kertaa kuitenkin tilanne päättyi hieman toisin, nimittäin rekan tietynlaiseen voittoon. Sen matka ei nimittäin päättynyt, vaan itse katos lähti rekan mukaan. Pohjois-Sumatralla Indonesiassa sivullisen kuvaama video selvästi huvittaa itse yllättynyttä kuvaajaa sekä tietenkin myös sivullisia.


Rekka ajaa tiellä eteenpäin hätävilkut päällä samalla, kun liikenne sen ympärillä jatkuu suhteellisen normaalisti. Epäselväksi jää se, miten tilanne päättyi ja joutuiko kuljettaja korvaamaan jotain väärin mitoittamastaan tilanteesta.

Katos näyttää olevan pääosin varsin hyvässä kunnossa, joten sen takaisin asentaminen on mitä luultavimmin mahdollista, mikäli kuljettaja sen päättää palauttaa.

Katso video alta:

Osallistu keskusteluun