Quantcast
Mokat | Hauskimmat.fi
Mikäs sen parempaa huumoria kuin pieruhuumori? Tämä ei tietysti aivan kaikkiin vetoa, mutta perheen kesken tällaiset pienet jekut saattavat olla melkoisen hauskoja. Esimerkiksi jo vuosikymmeniä olemassa olleet pierutyynyt kertovat, että pierujekut ovat monille mieleisiä. Emme oikein tiedä, että mikä pieru-...
Näimme hiljattain videon, jossa tämä kaksikko yritti syödä kuin Donald Trump. Tällöin he söivät melkoisen määrän epäterveellistä ruokaa aina kekseistä kokikseen. Tällä kertaa he yrittävät syödä päivän ajan kuin Michael Phelps. Michael Phelps on Olympiauimari, joka treenaa melkoisen määrän tunteja...
Amerikkalaisia on ympäri maailmaa dissattu siitä, etteivät he ole kovin fiksua porukkaa. Etenkin Donald Trumpin presidentiksi valitsemisen jälkeen Amerikka on saanut osakseen hyvin paljon sontaa. Nyt Jimmy Kimmel kysyy amerikkalaisilta, osaavatko he nimetä yhtäkään maata. Osa ei löytänyt edes...
Kesän kuumat helteet ovat koetelleet koko pohjoista pallon puoliskoa. Suomessakin helteet ovat saaneet monet kaivamaan tuulettimen esille ja pulahtelemaan viilentävään järviveteen. Nyt Kiinassakin on nähty melkoisen kuumia helleaaltoja. Kesän helteillä on hauska käydä uimassa, syödä jäätelöä, grillata ja nauttia auringosta...
Liikenteessä törmää vaikka minkälaisiin vipeltäjiin. Olemme nähneet esimerkiksi leluauton, joka on laitettu kulkemaan moottorilla. Tällä kertaa näemme ostoskärryn, johon on liitetty isommat pyörät ja moottori. Onkohan tämä ihan lakipykälien mukainen? Amerikassa tapahtuu vaikka mitä, ja näkyjä on onneksi onnettu tallentamaan...
Suomessa asuminen voi olla meille suomalaisille itsestäänselvyys, emmekä ehkä edes huomaa kaikkia hassuja asioita, joita Suomessa tapahtuu. Ulkomaalaisen silmin suomalaiset tavat ja Suomi itsessään sattuu olemaan melkoisen hassu paikka.  Suomessa on hassuja asioita ulkomaalaisen silmin: esimerkiksi salmiakki, alasti saunominen ja...
Lomalla on hauskaa kokeilla uusia juttuja. Lomaillessa tulee kokeiltua esimerkiksi sukellusta, mönkkärillä ajamista, delfiinien kanssa sukeltamista ja vaikka mitä muuta hauskaa. Tällä kertaa eräs mies halusi kokeilla vaijeriliukua, mutta taisi mennä pupu pöksyyn. Vaijeriliu'ussa olet vaijerin varassa joko pelkästään omien...
Jokainen täysjärkinen tietää, ettei junaradalla tulisi kävellä. Junaratoja ylittävät ihmiset ja niillä kävelleet kulkijat ovat jo monesti saaneet surmansa tai vähintään loukkaantuneet. Se on kuitenkin ihmeellistä, kuinka silti näitä ääliöitä riittää, jotka edelleen kävelevät junaradalla. Ja ihan tietoisena kaikista...
Meitä on moneen junaan - kirjaimellisesti. Suurkaupungeissa liikutaan usein metrojunilla. New Yorkin kaupungissa metrolla liikuu noin 8 miljoonaa ihmistä päivittäin. Ei siis ole ihme, että mukaan mahtuu jos jonkinlaista matkustajaa ja vipeltäjää. Joskus näemme niitä omistuisuuksia, ja tässä tulee...
Kissat tunnetusti inhoavat vettä. Voisimme myös kuvitella, että oli kissa sitten minkäkokoinen tahansa, vesi silti inhottaa. Harvat varmaan ovat ainakaan nähneet leijonia uimassa. Tällä kertaa näemme kuitenkin pakotetun uimareissun leijonalle. Leijonat ovat hyvin mielenkiintoisia, suuria kissaeläimiä, joita monet mielellään lähtevät...
Koirat ovat hyvin fiksuja ja päättäväisiä. Jos ne haluavat jotain, ne usein keksivät keinon sen saamiseksi. Ne oppivat hyvin nopeasti ja osaavat tarpeen tullen keksiä keinot kuin keinot. Tämä koira näyttää kuitenkin olevan jonkinlainen ninja tai ehkä se on...
Muuttaminen on harvoin kenenkään mielipuuhaa. Kaiken rojun pakkaaminen miljoonaan laatikkoon puhumattakaan suurten huonekalujen siirtämisestä on suorastaan kipu takapuolessa. Monet palkkaavatkin muuttomiehet hommiin, jotka ovat tässä ammattilaisia. Olisi ilmeisesti kannattanut tässäkin tapauksessa. Muuttaminen ei ole avaruustiedettä: pakkaa tavarat, kuljeta ne PORTAITA...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.