Lähde:Youtube


Koiranpentu vs. koiraportti – kumpi voitti?

Vaikka eläinten omistajat eivät halua jättää omia lemmikkejään yksin, joskus niin kuitenkin täytyy tehdä. Etenkin koirille toimiva ratkaisu on koiraportti, joka laitetaan esimerkiksi keittiön kohdalle niin, että koira ei pääse keittiöstä ulos. Tällä kertaa näemme kuitenkin kamppailun koiranpennun ja koiraportin välillä.

Beau on pieni corgin pentu, joka on varsinainen ninja. Aina Beaun omistajan jättäessä sen yksin kotiin, omistaja löytää aina pennun kuljeksimasta ympäri taloa, vaikka hän on jättänyt pennun keittiöön. Erään kerran hän päätti asentaa kameran tallentamaan tilanteen.


Tällä alla olevalla videolla näemme, kuinka Beau alkaa haukkua omistajan lähtiessä. Sitten pentu nappaa tottuneesti hampaillaan kiinni suuresta portista ja alkaa nykiä sitä kaikella voimallaan. Ensin portti ei liikahda ollenkaan, mutta Beaun yritysten jatkuessa portti alkaa antaa periksi. Kohta portti onkin jo pois paikoiltaan ja suloinen koiranpentu vapaana asunnossa! Näin se käy!

Koiranpentu 1, portti 0!

Katso ihana koiranpennun taistelu porttia vastaan ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun