Lähde:Youtube


Koira varasti kirjan kirjakaupasta – koirasta tuli julkkis, kun he tajusivat, minkä kirjan koira varasti!

Koirat ovat ihmeellisiä eläimiä, jotka hauskuuttavat meitä päivittäin. Ne eivät koskaan lopeta meidän hämmästyttämistämme, ja niiden älykkyys on jotain aivan uskomatonta. Tällä kertaa tapaamme koiran, joka on ehkä yksi älykkäimmistä.

Tämä Brasiliassa asunut koditon koira asui Infinity -nimisen kirjakaupan edessä kuukausitolkulla. Se käpertyi kerälle nukkumaan kirjakaupan eteen sen sulkeuduttua. Koira ei kuitenkaan koskaan mennyt sisälle kirjakauppaan. Eräänä päivänä näemme sen kuitenkin hiipivän kirjakauppaan.


Alla oleva video on turvakameroista napattu video, jossa näemme koiran hissuttelevan kirjakauppaan kuin asiakas konsanaan. Se menee hyllylle ja varastaa kirjan ja juoksee ulos. Kohta näemme miehen tulevan sisälle kirja kädessään palauttamaan koiran varastaman kirjan. Kirjan nimi oli ”Days of Abandonment” eli suomeksi ”Päivät hylättynä”, ja luulemme koiran yrittäneen kertoa ihmisille omasta elämästään.

Tämän jälkeen koira otettiin suojaan ja se pestiin ja hoivattiin adoptiokuntoon. Se odottaa tällä hetkellä adoptiokotia! Koirasta on jopa tullut Brasilissa julkkis, ja kaikki haluavat ottaa kuvia sen kanssa.

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun