Lähde:Youtube


Koira ei ollut koskaan heiluttanut häntäänsä – ennen kuin se löysi rakastavan kodin!

Olemme kuulleet monia tarinoita hyvin surullisista koirista, jotka ovat olleet kaltoin kohdeltuja. Valitettavan surullista on se, että monia koiria käytetään koiratappeluissa tai pentutehtailuissa, tai niitä vain kerätään ja niihin ei kiinnitetä mitään huomiota. Onneksi maailmassa on kuitenkin hyviä ihmisiä, kuten Rocky!

Blossom on pieni koira, jolla on suloiset, suuret sarjakuvasilmät. Blossom pelastettiin tilanteesta, jossa ihminen oli vain keräillyt koiria. Blossom ei ollut koskaan edes heiluttanut häntäänsä ja sitä pelotti ihan kaikki. Rocky, jolla on kokemusta kaltoin kohdeltujen eläinten hoidosta, otti Blossomin huostaansa, jolloin kaikki muuttui.


Blossom pelkäsi auringon paistetta, nurmikkoa ja kaikkea muutakin. Se ei osannut juoda vettä kulhosta ja sitä pelotti syödä. Kiitos Rockyn hyvän hoidon, Blossom kuitenkin eräänä päivänä sai koirahepulit ja se juoksi ulos nurmikolle heiluttaen häntäänsä ja selvästi onnellisena.

Tällaista muodonmuutosta on ihana katsoa, emmekä voi olla hymyilemättä ihanalle Blossomille!

Katso suloinen video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun