Lähde:Youtube


Kilpikonna on kellahtanut kumoon – onneksi kaveri oli lähellä!

Eläintarhassa käyminen on hauskaa. Eläinten puuhailujen katseleminen on viihdyttävää, ja pääsee katsomaan eläimiä, joita ei muuten luonnossa näkisi lainkaan. Etenkin Suomessa leijonat ja tiikerit ovat puoleensavetäviä eläintarhan otuksia, sillä niitä ei tosiaan Suomen metsissä käyskentele.

Tällä kertaa Taiwanin eläintarhassa nähdään melkoinen urotyö erään eläimen toimesta. Kilpikonnat ovat hauskoja, pieniä eläimiä, joilla ei ole kiire yhtään minnekään. Tätä elämäntyyliä voisi jopa ihailla. Onhan jokainen varmasti kuullut tarinankin kilpikonnasta ja jäniksestä? Nopeus ei ole kaikki kaikessa.


Tällä ihanalla alla olevalla videolla näemme kilpikonnakaverukset. Toinen kilpikonnista on jotenkin onnistunut kellahtamaan kumoon selälleen. Toinen kaveri kuitenkin lähestyy kumollaan olevaa konnaa, ja varmoin ottein tuuppaa sitä ensin nenällään. Sitten se kiertää kaverin toiselle puolelle ja kilpikonnan voimilla työntää kaverinsa takaisin oikein päin. Videolla lapsetkin ovat innoissaan tästä hienosta tapahtumasta ja taputtavat innoissaan kilpikonnan teolle. Hyvää työtä!

Katso kilpikonnan urotyö alla olevalta videolta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun