Amerikkalaiset kokeilivat avantouintia – eivät pysyneet venäläisten perässä!

Avantouinti on harrastus, jota harrastetaan paljon Venäjällä ja meillä kotona Suomessakin. Se ei kuitenkaan ole harrastus, joka sopii heikoille lenkeille, nimittäin avannossa on kylmä ja ilma puree oikein mukavasti heti avannon jälkeen.

Avantouinnilla on paljon hyviä puolia, se esimerkiksi parantaa vastustuskykyä, auttaa kipeisiin lihaksiin ja parantaa verenkiertoa. Monet avantouimarit valmistautuvat tähän koettelemukseen lämmittämällä saunan valmiiksi, nimittäin avannossa pulahtamisen jälkeen on oikein mukavaa käydä saunassa.


Tällä alla olevalla videolla näemme, kuinka eräs venäläinen näyttää ensin amerikkalaisille mallia. Hän pulahtaa tottuneesti jäiseen veteen ja ui edestakaisin pienessä avannossa pari kertaa. Tämän jälkeen on amerikkalaisten vuoro. Kumpikaan heistä ei ehtinyt edes avannon toiseen päähän ennen kuin he juoksivat avannosta ulos. Miehet eivät sanoneet palelevansa, mutta kyllähän tuosta jo huomaa, että taisi amerikkalaisia hieman viluttaa. Tällainen urheilu tarvitsee jonkin aikaa totuttelemista, toivotaan vain, että amerikkalaisilla kestää kärsivällisyys opetella tätä lajia.

Katso video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun