Lähde:Youtube


Presidentti Trumpin hulvaton vale Suomen metsähoidosta – Niinistö joutui korjaamaan asiaa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump näyttää käyvän päivä päivältä oudommaksi. Trump on tekojensa ja sanojensa vuoksi joutunut jo usein koomikkojen ja lehdistön kynsiin – ja ihan aiheesta. Tällä kertaa Seth Meyers on ottanut osakseen kommentoida hyvin huvittavalla tavalla Trumpin viimeistä oivallusta, johon liittyy oma kotimaamme Suomi.

Seth Meyers kertoo hiljattain lähetetyssä ohjelmassaan Trumpin viimeisimmistä oivalluksista. Hän sanoo, että presidentti Trumpilla on huvittava tapa kertoa muutaman kuukauden välein vale jostain maasta, jonka jälkeen maan presidentti saa selventää asiaa.


Tällä kertaa Trump sanoi, että Kalifornian metsäpalot voitaisiin ehkäistä, jos metsiä hoidettaisiin samalla tavalla kuin Suomessa – haravoimalla. Hänen mukaansa Suomen presidentti Niinistö oli sanonut, että suomalaiset haravoivat metsiä pitääkseen metsäpalot kurissa. Tämän episodin jälkeen presidentti Niinistö joutui oikaisemaan asiaa sanoen, että keskustelu ei ihan mennyt tällä tavalla kuitenkaan.

Suomalaiset ovat jopa itse tehneet pilaa Trumpin tokaisusta ottamalla kuvia itsestään imuroimassa metsiä. #tavallinenpäiväsuomalaisessametsässä

Katso koominen video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun