Lähde:Youtube


Karhunpennut opettelevat käyttämään riippumattoa – vaatii vielä harjoittelua!

Ei ollutkaan niin helppoa kuin luulisi.

Riippumatto on yksi mukavimmista paikoista rentoutumiseen, mutta se voi toisinaan myös yllättää sillä, että sen päälle pääseminen ja siinä pysyminen onkin yllättävän vaikeaa. Kun tekniikan kuitenkin oppii, rentoutumisen määrä on lähes rajaton.

Riippumaton hankaluuden on joutunut kokemaan myös moni eläin, kuten seuraavalla videolla esiintyvät jo hivenen varttuneet karhunpennut. Suloisen ja huvittavan videon onnistui kuvaamaan omakotitalon asukas, joka huomasi ihastuttavat vierailijat takapihallaan.


Kolme karhunpentua huomaavat takapihalla olevan riippumaton ja tämän jälkeen suloinen leikki alkaa. Toisinaan näyttää jo siltä, että karhut pääsevät riippumaton päälle, mutta sitten fysiikan lait ottavat ohjat omiin käsiinsä.

Hyvistä yrityksistä huolimatta, karhuilla on vielä jonkin verran opittavaa, mikäli he haluavat rentoutua vielä joku päivä riippumatossa. Ehkäpä monella ihmiselläkin on vastaavanlaisia kokemuksia riippumatosta?

Suloisen videon kolmesta karhunpennusta riippumaton kanssa kamppailemassa voit katsoa alapuolelta:

Osallistu keskusteluun