Lähde:Youtube

LÄHDEYouTube

Iso aalto pääsi melkein yllättämään kuvaajan – tästä syystä luontoa on syytä arvostaa

Arvaamattomuus ja veden suuri voima ovat tappava yhdistelmä.

Vaikka ihminen on onnistunut kehittämään suuriin voimiin kykeneviä laitteita ja koneita, eivät ne ole samoissa mitoissa kuin luonnonvoimat pahimmillaan. Esimerkiksi veden voima merissä on uskomaton ja sitä ei älyä ennen kuin sellaisen koettelemaksi joutuu.

Seuraavalla videolla rantakahvilan omistaja Steve Raplee kuvaa aaltoja Coos Baylla. Aallot tuntuvat jäävän kiviröykkiöiden taakse ja huolta siitä ei ole, että ihmiset joutuisivat veden varaan. Juuri, kun näin luulee, tapahtuu jotain yllättävää ja meri ”hyökkää” sieltä, mistä sen ei odottanut tulevan.


Onneksi kukaan ei joudu veden varaan ja kaikki selviävät vain säikähdyksellä ja pikaisella spurtilla. Seuraava video on kuitenkin syytä pitää mielessä aina, kun on veden tai luonnonvoimien kanssa missään tekemisissä.

Videon tilanteesta voit katso alta:

Osallistu keskusteluun