Pelastettiin teurastamolta neljän viikon ikäisenä.
Juuri, kun luulit nähneesi kaiken, pääset näkemään jotain, mitä et ehkä kuvitellut koskaan näkeväsi. Kuuluisa kuvataiteilija Espanjasta tunnetaan nimellä Pablo Picasso. Ainakin nimen ja ammattinsa perusteella Picasson jalan jälkiä seuraa myös sika nimeltä Sikasso (Pigcasso).
Nykyään 204 kiloa painava Sikasso oli päätyä paloiksi grilliin hänen ollessaan neljän viikon ikäinen. Kohtalon kirjoihin oli kuitenkin kirjoitettu hieman toisenlainen tarina kyseisen sian suhteen.
Hänet nimittäin onnistuttiin pelastamaan ja hän ei joutunut ainakaan vielä toistaiseksi ihmisten suihin. Etelä-Afrikassa eläinten oikeuksia ajava Joanne Lefson adoptoi sian muutama vuosi sitten. Adoptoimansa sian Lesfon toi farmille, jossa se antoi sialle muutamia leluja, jotta sialla olisi jotain tekemistä.
Jostain syystä Sikasso oli kiinnostunut vain lelujen joukossa olevista siveltimistä jättäen muut lelut rauhaan. Lefson päätti jättää sialle siveltimien lisäksi tyhjän taulun ja maalia. Uskomatonta, mutta totta, Sikasso alkoi tekemään taidetta, josta osa taidekeräilijöistä maksaa jopa 2000 dollaria.
Katso alta video, jossa Sikasso on työssään: