Lähde:Youtube


Kissavanhus rakastaa perheen lapsia niin paljon, että antaa heidän tehdä itselleen mitä vain!

Kissat ovat yleensä melkoisen itsenäisiä ja itsekseen viihtyviä. Kissat mielellään pysyttelevät omissa oloissaan ja leikkivät vain silloin, kun niitä itseään huvittaa. Tällä kertaa tapaamme kuitenkin kissan nimeltään Bailey, joka on aivan kuin koira! Tai vähintään tavallisen kissan vastakohta.

Baileyn omistaja hankki sen vielä ollessaan yliopistossa. Yliopisto ei antanut hänen pitää kissaa, joten hänen perheensä piti huolen kissasta, kunnes hän valmistui koulusta. Bailey on ollut perheellä jo 13 vuotta, ja nyt se leikkii perheen lasten kanssa kuin lastenvahti konsanaan.


Ensi alkuun Bailey hieman pelästyi vauvaa, mutta nyt se leikkii pienten lasten kanssa joka päivä. Se antaa lasten laittaa itsensä kehtoon kapaloituna, pukea vaatteita ylleen koruineen ja kaikkineen ja Bailey jopa kylpee lasten kanssa ja antaa heidän harjata itseään. Tavallinen kissa ei antaisi tehdä näin, mutta Bailey nauttii siitä täysin rinnoin! Bailey on melkoisen erilainen kissa!

Katso ihana video Baileystä alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun