Lähde:Youtube


Koiralla on uimarin syndrooma – katso sen sydäntälämmittävä tarina!

Lemmikkien omistajat rakastavat lemmikkejään, olivat ne sitten millaisia hyvänsä. Tällä kertaa tapaamme koiran nimeltään Starfish, jolla on uimarin syndrooma. Tällaista nähdään koirissa harvoin, mutta Starfish taisteli henkensä edestä.

Starfish syntyi uimarin syndrooman kanssa. Se tarkoitti sitä, ett pieni pentu ei osannut kävellä lainkaan, vaan se ”ui” paikasta toiseen. Se ryömi aivan kuin vauva. Eläinlääkäri oli jo lopettamassa penturaukkaa, kun sen pelastukseksi tuli toinen eläinlääkäri, joka halusi pyytää toista mielipidettä.


Starfishia alettiin kotiuttamaan ja kuntouttamaan. Sen adoptoinut perhe ei halunnut antaa periksi, ja he veivät koiraa terapiaan viikoittain. Starfish itse ei tiennyt, että mikään oli pielessä. Sen elämänhalu voitti, eikä sitä haitannut paikasta toiseen ryömiminen. Kuntoutuksen avulla koira kuitenkin saatiin kävelemään jo kahdessa kuukaudessa! Nyt se juoksee jo nurmikon poikki, ja sen omistajat eivät voisi olla ylpeäpiä.

Koiran paras kaveri on perheen 5-vuotias poika. He kasvavat ja oppivat yhdessä, ja ovatkin mitä suloisin näky!

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun