Unen laatu vaikuttaa moniin asioihin.
Nukkuminen on pääosin erittäin mukavaa touhua, mikä saattaa välillä venyä pitkällekin aamupäivään. Toisinaan se voi kuitenkin olla tuskallista, jos unta ei meinaa saada tai jos uni on katkonaista ja sen laatu on huonoa.
Monessa lähteessä kerrotaan,...
Kissat tuntuvat muutenkin olevan lämmön perään.
Viime aikoina olemme saaneet lukea monesta lähteestä, kuinka eri puolilla maapalloa ovat kelit olleet varsin kylmiä. Muun muassa Yhdysvaltojen ja Britannian lisäksi kylmiä kelejä on ollut tarjolla Japanissa.
Ihmisten lisäksi myös eläimet ovat havainneet tämän...
Jokainen meistä on sitä mieltä, että se oma lemmikki on maailman kaunein. Monet käyttävät paljon aikaa ja rahaa koiransa hoitamiseen, mutta nyt tapaamme jotakin verratonta. Jokaisen meidän oma koira on tietysti meidän maailmamme kaunein. Mutta tässä tapuksessa oikeasti maailman...
Etelä-Koreassa Seoulissa on upea kahvila. Kun astut ovesta sisään, olet mukana sarjakuvassa.
Sisätilat, lattiat, seinät ja huonekalut on maalattu kuin ne olisivat piirroksia sarjakuvassa. Tunnelma on kuulema aivan uskomaton, olet fantasiamaailmassa. Kun suunnittelet matkaa Seouliin, niin älä jätä väliin tätä...
Tatuoinnin tai lävistyksen ottaminen on tänä päivänä aika normaali asia. Jotkut ihmiset vievät sen kuitenkin äärirajoille!
Venezuelan tatuointifestivaaleilla nähtiin todella rajuja tatuointeja. Joidenkin ihmisten elämään kuuluvat tatuoinnit ja lävistykset, ja he ottavat asian tosissaan. Näissä kuvissa näet, että joillekin tatuointi...
#1 Se on penis, ei tarkka-ammuntakivääri
#2 On äärimmäisen vaikeaa olla kurkkaamatta kurvejasi!
#3 Jos vahingossa viillät itseäsi partaa ajaessa, kaikki tietää siitä.
#4 Kun sinulla ei ole mitään yhteistä tyttöystäväsi parhaan ystävän kanssa.
#5 Miehille ei ole päteviä seksikkäitä asusteita.
#6 Jumittaminen.
#7 Emme...
Pienessä kalastajakylässä nimeltä Ísafjörður on keksitty loistava idea tieliikenneturvallisuuden parantamiseen.
Uusi suojatie on maalattu näyttämään kolmiulotteiselta. Sen lisäksi että jalankulkijat tuntevat kävelevänsä ilmassa kiinnittää tämä suojatie autoilijoiden huomion todella tehokkaasti. Autoilijat hidastava varmasti nähdessään tämän suojatien leijailevan ilmassa!
Islannin ympäristöviranomainen Ralf Trylla kertoo että...
Kun ajattelee mehujäätä, tulee usein tulokseen, että ne ovat lapsille. Näin ei kuitenkaan ole!
Useat eri yritykset ovat julkaisseet uusia alkoholijäätelömakuja. Mehujäiden lisäksi löytyy esimerkiksi Baileys-jäätelöä ja nämä maistuisi varmasti monille helteiden aikana! Oletko sinä joskus syönyt tällaisia? Kerro kokemuksestasi!
Katso...
Oletko koskaan miettinyt miltä näyttäisi, jos kissat olisivat jättiläisiä?
Älä huoli, tuskin monikaan on sellaista miettinyt. Mutta indonesialainen taiteilija F. Muafidin tahtoi kaikkien näkevän, millaiselta maailma tuolloin näyttäisi. Kyseisellä taiteilijalla on instagramissa noin 46 tuhatta seuraajaa, joten hänen työnsä kiinnostaa...
Musiikki on mahtava tapa verestää muistoja.
Maailmassa tehdään älytön määrä musiikkia vuodessa, mutta silti jokin uusista kappaleista pääsee omaan suosioonsa, kuten kesähitit.
Muistatko seuraavat Billboardin rankkaamat kesähitit vuodesta 1984?
1984: “When Doves Cry” — Prince
1985: “Shout” — Tears For Fears
1986: “Papa Don’t Preach”...
Useimmille ihmisille sana matkailuauto ei tuo mieleen mitään luksusta. Mutta saksalainen yhtiö on tuonut markkinoille matkailuauton, Performance S:n, joka on kuin viiden tähden hotelli. Reilun 12 metrin mittaisessa ajoneuvossa on parivuode, täysin varusteltu keittiö tiskikoneineen, avara oleskelutila ja lämmitetty...
Jotta kuvasta saa upean ei tarvitse kallista rekvisiittaa. Näiden kuvien toteuttamiseen käytettiin vain ylimääräiset 30 dollaria!
Kun on luova, säästyy rahaa. Tässä kuvasarjassa näet miten hyviä kuvia saa käyttämällä vain vähän ylimääräistä rahaa. Kuvaustilannetta katsoessa ei meinaa uskoa että lopputulos...