Avainsana: upeat
Miten on asian laita seuraavien kuvien suhteen?
Maailmassa on varmasti tuhansia niin sanottuja klassikkolausahduksia. Yksi on ehdottomasti se, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Usein näin onkin, mutta toisinaan asia on myös päinvastainen.
Joskus nimittäin kuvat saattavat herättää myös kysymyksiä....
Oivaltaminen on usein pienistä asioista kiinni.
Minne tahansa ikinä katsommekaan, näemme joitain tuotteita tai rakennelmia, jotka joku on suunnitellut. Mikään näistä ei ole tipahtanut valmiina taivaasta, vaan joku on nähnyt vaivaa niiden suunnittelemisessa.
Vaikka moni seuraavissa kuvissa olevista asioista onkin varsin...
Vaikkakin vähän toisen taidot ärsyttävät?
Kova ja sinnikäs yrittäminen sekä lahjakkuus ovat piirteitä, joilla päästään jo hyvin lähelle taidokasta kädenjälkeä. Toisinaan tuntuu, että toiset saavat muutettu pelkän puupalikan joksikin, joka on käsittämättömän upea.
Seuraavissa kuvissa on esimerkkejä tällaisista tilanteista. Toisilla on...
Tylsyys ja normaalius myy huonommin.
Eri myymälöitä, tuotteita ja palveluita on tarjolla nykyään hyvin paljon. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että samalla alalla on monta tekijää. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että kilpailu on kovaa.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että joukosta...
Näissä autoissa voi tuntea voiman jopa näytön läpi.
Maailmassa on monia klassikkoautoja ja merkkejä, joista moni innostuu tavalla tai toisella. Aina innostumiseen ei tarvita edes sitä, että olisi kiinnostunut autoista.
Seuraavissa muskeliautoissa on sitä jotain, mistä innostua ja kunnolla. Niiden ajomukavuus...
Jokaisella tulisi olla paikka, jossa voi ladata omia akkujaan.
Moni suomalainen nauttii rentoutumisesta luonnon äärellä. Usein tuo paikka on telttailu tai oma mökki. Olipa paikka mikä tahansa, on sinne aina mukavaa mennä, mutta sieltä poistuminen on aina haikeaa.
Seuraavissa kuvissa on...
Ja samalla myös hyvin suloista!
Pöllöt ovat tunnetusti lintuja, jotka osaavat lentää. Tämän lisäksi ne ovat varsin tunnettuja niiden hyvin kääntyvästä päästä. Näiden lisäksi ne osaavat myös kävellä.
Itse kävely tekeekin niistä varsin monimuotoisia otuksia, sillä pöllön kävelyssä on jotain huvittavaa,...
Ikä on vain numero ja tatuoinnin voi ottaa koska vain! Osa näistä ihmisistä otti ensimmäisen tatuointinsa vasta 80-vuotiaana!
Tämä kuvasarja perustuu iäkkäämpien ihmisten tatuointeihin. Se ei katso ikää, milloin voi tatuoinnin ottaa. Kuvat on otettu heidän omissa olohuoneissaan, ja tatskast...
Liputatko tatuointien puolesta vai oletko niitä vastaan?
Tatuointeja on ollut olemassa jo satoja vuosia, mutta silti maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät tavalla tai toisella hyväksy tatuointeja. On hyvin mahdollista, että heidänlaisiaan ihmisiä tulee olemaan aina, mutta asiasta ei onneksi...
Joko tunnet kuuluisan arkkitehdin Frank Gehryn?
Ympäri maailmaa rakennetaan jatkuvasti uusi rakennuksia. Ne ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän samannäköisiä. Onneksi joukossa on kuitenkin poikkeuksia, kuten kuuluisan arkkitehdin Frank Gehryn suunnittelemia taloja, jotka ovat äärimmäisen upeita.
Hänen rakennuksiaan on ympäri maapalloa, sillä...
Unovormut saavat aikaan kunnioituksen sekaisia tunteita, mutta kun siihen pukeutuu upea nainen, niin voi pojat!
Unelmoitko salaa univormupukuisesta kumppanista? Jos sinulla jo on sellainen, olet onnekas. Tämä kuvasarja perehtyy univormupukuisiin kaunottariin. Olisitko arvannut että tuon puvun sisältä kuoriutuu noin upea...
Nämä asunnot lähes kutsuvat luokseen.
Ihminen on rakentanut kautta aikojen puusta lähes mitä tahansa. Esimerkiksi taloissa puu on erittäin suosittu materiaali ja se toimii myös hyvänä sisustusmateriaalina, vaikka rakennus olisikin valmistettu betonista.
Seuraavat kuvat antavat täydellisen vastauksen siihen, miksi puu on...