Quantcast
Netin Hauskimmat ulkomaat | Hauskimmat.fi

Avainsana: ulkomaat

Itärajan toisella puolella ollaan jo moneen otteeseen nähty vaikka minkälaisia harrastuksia ja kommervenkkejä. Olemme esimerkiksi nähneet, kuinka Venjällä sidotaan halko auton renkaan paikalle. Rajan toisella puolella sattuu ja tapahtuu myös monilla muilla saroilla, nimittäin tällä kertaa näemme kasvoille läpsimisen...
Vanhempana oleminen ei ole helppoa. Etenkin pienten lasten kanssa toimiminen päivittäin saattaa saada ihan jokaisen väsymään ja unohtelemaan asioita. Ehkä joku äiti on saattanut unohtaa hakea lapsensa koulusta tai tarhasta, mutta kuinka moni on unohtanut lapsensa lentokentälle? Hiljattain Saudi-Arabiassa tapahtui...
Olet varmasti ainakin joskus elämäsi aikana käynyt uimassa uimahallissa. Yleensä niistä löytyy tavallisia 25-50 metrin mittaisia uima-altaita, ehkä lasten allas, poreallas tai suola-allas. Mutta nämä ovat kaikki syvimmillään muutaman metrin. Jopa altaat, joissa harjoitellaan hyppyjä, ovat silti syvimmillään vain...
Olemme monesti nähneet videoita ja kuvia minikodeista, jotka ovat vain muutamien neliömetrien kokoisia. Japanilaiset ovat kuitenkin onnistuneet tekemään minimaalisesta tilasta erittäin minimaalisen ja silti ottamaan kaiken hyödyn irti annetusta tilasta.  Tällä alla olevalla videolla tapaamme Emman, joka on kotoisin Australiasta....
Pari vuotta sitten uutisoitiin jättiläismäisestä alligaattorista Floridan golfkentällä. Tämä gaattori oli ilmeisesti tehnyt kotinsa yhteen kentän lammikoista ja päättänyt lähteä jaloittelemaan. Tästä liskosta tulikin yhtäkkiä vaarallinen turistinähtävyys. Ja nyt se on palannut. Jopa Etelä-Carolinassa nähtiin jokin aika sitten suuri alligaattori...
Tatuoinneista on tullut suuri muotivillitys ja monet hankkivat tatuointeja. Jotkut ovat jopa vieneet tatuoinnit niin pitkälle, että he tatuoivat koko kehonsa. Mutta tiesitkö, että ennen aikaan ainoa kerta, jolloin mies sai tatuoinnin, oli toisen ihmisen tappamisen jälkeen. Nykyään tatuointeja...
Japani on hyvin suosittu paikka vierailla suomalaistenkin keskuudessa. Japanista tuttua ruokaa, kuten sushia, nähdään Suomenkin kaduilla. Hello Kitty ja Pokemon ovat myös tulleet tutuksi kotimaassakin. Mutta olisitko osannut kuvitella, kuinka erilainen suomalaisten ja japanilaisten kulttuuri oikeasti on? Euroopan sisäisesti matkustettaessa...
Vaikka kaikki länsimaat ovat jokseenkin samanlaisia, suuria eroja löytyy etenkin Amerikan ja Euroopan välillä. Euroopassa saamme nauttia ilmaisesta terveydenhuollosta, puhtaasta juomavedestä, hyvästä palvelusta ja rehellisyydestä. Amerikassa asiat eivät kuitenkaan toimi ihan niin. Tämä video todistaa sen, että amerikkalaisten elämä eroaa...
Naapurimaassamme Ruotsissa tapahtui melkoisen kummallinen tapahtuma hiljattain. Viime aikoina nimittäin melkoisen kovia sädepäiviä on nähty muutamissakin maissa ympäri maailmaa, mutta Ruotsissa vettä tuli niin kovasti yhtenä päivänä, että Uppsalan rautatieasemalla tulvi. Tällaista tulvaa ei olla monesti nähtykään! Tulvavesi oli ainakin...
Jokin aika sitten Australiaa piinasi kakkajuoksija Brisbanessa. Tämä trendi ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan ilmeisesti Australiassa piisaa kakkajuoksijoita enemmänkin, sillä tällä kertaa näemme uuden samankaltaisen tapauksen, joka saa meidät hapuilemaan sankoa, tai ainakin kakomaan ääneen. Australian Sydneyn yritysten omistajia on...
Amerikkalaisia on ympäri maailmaa dissattu siitä, etteivät he ole kovin fiksua porukkaa. Etenkin Donald Trumpin presidentiksi valitsemisen jälkeen Amerikka on saanut osakseen hyvin paljon sontaa. Nyt Jimmy Kimmel kysyy amerikkalaisilta, osaavatko he nimetä yhtäkään maata. Osa ei löytänyt edes...
Formula 1 on urheiluna yksi maailman suosituimmista lajeista. Suomi onkin erityisen tunnettu ja maailmankartalle laitettu formuloiden ansiosta. Kiitos Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen, Suomi tunnetaan maailmalla Formula 1 -maana.  Hyvin harvat pääsevät koskaan ajamaan formula-autoa, vaikka se olisi varmasti hyvin...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.