Avainsana: koira
Koirat ovat ihmisen parhaita ystäviä. Ne ovat lojaaleja, aina iloisia ja hyvin kärsivällisiä. Ne saavat hymyn kasvoillemme ja piristävät pimeintäkin päivää. Koirat auttavat ihmisiä päivittäisissä askareissa, toimivat opaskoirina, avustajina ja tukikoirina. Nämä älykkäät eläimet ovat todellakin enkeleitä maan päällä.
Tällä...
Eläimet usein kehittävät mitä kummallisimpia ystävyyssuhteita toisten eläinlajien kanssa. Olemme nähneet esimerkiksi lehmän, joka ystävystyi koirien kanssa. Meitä on myös tullut vastaan possu, joka luuli olevansa kissa. Tällä kertaa tapaamme koiran, joka on ystävystynyt aasin kanssa.
Yoda on pieni koira,...
Kaikki vanhemmat, niin ihmis- kuin eläinvanhemmat, ovat jokseenkin suojelevaisia, mitä omaan pesueeseen tulee. Silloin tällöin kohtaamme kuitenkin sekä eläimiä että ihmisiä, jotka ovat hieman ylisuojelevaisia omia pienokaisiaan kohtaan - kuten tämä kultainennoutaja on.
Koirat pitävät erinomaista huolta pennuistaan ja vahtivat...
Monet mielellään vievät koiransa ja kissansa hoidettavaksi ja karvat leikattavaksi. Kannattaa kuitenkin aina tehdä hieman omaa tutkimusta paikasta, mihin eläimen vie parturiin, sillä muuten voi käydä niin kuin näille lemmikeille!
Omat lemmikit harvoin välittävät siitä, miltä ne itse näyttävät. Omistajat...
Vaikka eläinten omistajat eivät halua jättää omia lemmikkejään yksin, joskus niin kuitenkin täytyy tehdä. Etenkin koirille toimiva ratkaisu on koiraportti, joka laitetaan esimerkiksi keittiön kohdalle niin, että koira ei pääse keittiöstä ulos. Tällä kertaa näemme kuitenkin kamppailun koiranpennun ja...
Koirat ovat hyvin fiksuja otuksia ja ne oppivat hyvin nopeasti uusia asioita. Hyvin koulutetut koirat osaavat käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa, kuten tältä videolta näemme todisteena. Tämä 5-vuotias dobermanni on hienosti koulutettu ja erittäin fiksu!
Tällä suloisella alla olevalla videolla näemme,...
Monet omistajat opettavat koirilleen hauskoja temppuja. Koirista tuleekin melko fiksuja, kun ne oppivat, mistä oikein on kyse. Temput ovat hyväksi koiran mielelle ja hyvinvoinnille. Tämä pieni shiba inu tosin koki melkoisen shokin tehdessään temppuja omistajansa kanssa.
Tällä ihanalla alla olevalla...
Eläimiä ja niiden touhuja on ihana katsella, tekivät ne sitten mitä hyvänsä. Niiden leikkimistä ja jopa ruokailuhetkiä on hauska seurata. Jopa niiden unta on hyvin rauhoittavaa katsella. Mutta entäs sitten, kun eläimet haukottelevat sydämensä kyllyydestä?
Haukotus tarttuu! Se on todettu...
Olemme monta kertaa kuulleet tarinoita koirista ja muista eläimistä, jotka on ihmisten toimesta hylätty ja jätetty yksin. Kulkukoiriakin on nähtävissä maailman kolkissa niin paljon, että sydäntä särkee. Mutta onneksi on olemassa hyviäkin ihmisiä, jotka uskovat auttamiseen.
Tämä mies juoksi kilpailussa...
Koirista tulee monille hyvin tärkeä osa omaa elämää ja omaa perhettä. Koirista välitetään kuin parhaista ystävistä ja niille halutaan antaa paras mahdollinen elämä. Tämän kiinalaismiehen tarina on niin koskettava, ettemme voi olla hymyilemättä! Tämä suorastaan sulattaa sydämen.
Zhou kasvoi köyhänä...
Erilaisia kahvilaideoita on keksitty jo monia. Olemme esimerkiksi nähneet yksisarviskahvilan, jossa kaikki on pinkkiä ja yksisarvisilla koristeltua. Ja tietysti kissakahviloita on avattu ympäri maailmaa. Mutta nyt on avattu maailman ensimmäinen ja ainoa huskykahvila.
Tämä kahvila on nimeltään TrueLove @ Neverland...
Olemme kuulleet monia tarinoita hyvin surullisista koirista, jotka ovat olleet kaltoin kohdeltuja. Valitettavan surullista on se, että monia koiria käytetään koiratappeluissa tai pentutehtailuissa, tai niitä vain kerätään ja niihin ei kiinnitetä mitään huomiota. Onneksi maailmassa on kuitenkin hyviä ihmisiä,...