Quantcast
Netin Hauskimmat kauneus | Hauskimmat.fi

Avainsana: kauneus

Jokaisella ihmisellä on oma elämäntyylinsä ja omat tapansa. Joskus kuitenkin oma elämäntyyli voi olla sellainen, mitä ei halua näyttää muille tai josta ei halua puhua. Tällä Vice Internationalin videolla seuraamme saksalaista Vicen toimittajaa, joka haastattelee miehiä, jotka pukeutuvat lateksinukeiksi. Tällä...
Nykyään monet ilmaisevat itseään pukeutumalla. Enää ei ole samanlaisia odotuksia pukeutumisen suhteen kuin muutama vuosikymmen sitten, ja ihmiset pukeutuvat rohkeammin ja taiteellisemmin. Monet ovat etenkin saaneet inspiraatiota japanilaisesta harajuku- ja kawaii-muodista. Olemme tavanneet jo muutaman ihmisen, jotka haluavat näyttää nukeilta...
Sanotaan, että kun tapaamme uusia ihmisiä, huomaamme heidän silmänsä ennen mitään muuta. Ei siis ole ihme, että silmien sanotaan olevan sielun peili. Silmät ovat usein jopa kaunein asia ihmisen kasvoissa. Mutta oletko koskaan ajatellut, mistä silmiesi väri oikein johtuu? Monella...
Naiset joutuvat päivittäin kamppailemaan monen sellaisen asian kanssa, joista miehillä ei ole harmainta aavistustakaan. Esimerkiksi hiusten laittaminen, meikkaaminen, taskuttomat housut ja jopa pitkät akryylikynnet ovat asioita, joista miehet eivät tiedä yhtään mitään. Nämä neljä rohkeaa miestä tosin päättivät kokeilla,...
Muotinäytökset ovat hienoa katseltavaa. Muotisuunnittelijat saavat upean tilaisuuden näyttää luomuksiaan yleisölle ja viedä maailman muotia askeleen verran eteenpäin. Muodissa onkin käytetty mielikuvitusta, ja catwalkeilla ympäri maailman nähdäänkin mitä kummallisimpia luomuksia aina silloin tällöin. Tällä kertaa nähtiin kuitenkin jotain erittäin...
Urheileminen on monille tärkeä osa omaa elämää. Urheilemalla pidetään oma kroppa kunnossa ja pysytään terveenä. Monet urheilevat pudottaakseen painoa ja tullakseen timmimpään kuntoon. Kaikilla ei kuitenkaan ole kärsivällisyyttä käydä salilla ja urheilla niin paljon, että he saisivat vatsalihakset luonnollisesti. Mutta...
Jokainen meistä pesee hiuksia joka viikko. Shampoopulloja ja hoitoaineita sekä saippuoita on takuulla ihan jokaisella suihkussa monta kappaletta. Mutta kuinka moni on ajatellut sitä, kuinka paljon jätettä niistä tulee? Moni meistä joutuu ostamaan uuden shampoopullon parin kuukauden välein.  Jäte on...
Kauneus ja terveys ovat tärkeitä jokaiselle. Etenkin naiset tuppaavat käyttämään hieman enemmän aikaa pelin edessä kuin miehet. Naiset huolehtivat omista kynsistään, hiuksistaan, kasvoistaan, ihostaan... ja kaikki tämä vie tietysti melkoisesti aikaa. Tällä kertaa kuitenkin näemme 27 hienoa kauneuskikkaa, jotka...
Hiukset kasvavat joka päivä ja jossain vaiheessa niitä tulee leikata. Miesten tulee leikata hiuksiaan yleensä hieman useammin kuin naisten, joilla pitkät hiukset kestävät monta viikkoa ilman leikkausta. Kun naisten on aika leikata pitkät kutrinsa, joskus voi tulla kiusaus leikata...
Jokaisella meillä on omat pienet obsessiomme. Jotkut ihmiset pitävät karkista, toiset vampyyreistä, jotkut kissoista ja jotkut haltijoista. Suurin osa ihmisistä osaa kuitenkin kontrolloida omaa obsessiotaan, eikä esimerkiksi haltijaobsessio kasva niin suureksi, että haluaisi itse muuttua haltijaksi. Tämä video kertoo...
Niinhän sitä sanotaan, että muoti toistaa itseään. Niin se tapahtuu myös meikeissä. Muistatte varmaan 70-luvun leveälahkeiset housut, jotka tulivat takaisin muotiin 90-luvulla? Mutta oletko koskaan ajatellut, kuinka meikki on muuttunut vuosien varrella? Meikki-ihanteet muuttuvat vuosien varrella ihan samalla tavalla kuin...
Monta kertaa olemme nähneet kuvia ja videoita, joissa ihmiset saavat todellisen muodonmuutoksen. Heidän hiuksensa laitetaan ja leikataan sekä mahdollisesti jopa värjätään, heille annetaan uudet hienot vaatteet ja kasvotkin saavat kauniin meikin. Tällä kertaa näemme jotain takaperoista. Liberty on joutunut Snog,...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.