Lähde:Youtube


Suomalainen pappi oli vierailulla israelilaisen rabbin luona

Suomalainen pappi oli vierailulla israelilaisen rabbin luona ja illan jo hämärtyessä olivat siinä vähän juhlatuulella ja pulloa kallisteltiin ahkerasti. Sitten loppui viinakset rabbin kaapista ja nämä iloiset veijarit päättivät lähteä rabbin synagoogasta hakemaan vähän ehtoollisviiniä. Sinnehän he sitten loppujen lopuksi jäivät synagoogan kellariin ryypiskelemään.

Lopulta rabbi sai tarpeekseen ja sammua kupsahti. Pappi siinä vielä jatkoi rehellisenä suomalaisena miehenä perinteitä ja päätti että ennen ei lopeteta ennenkuin kaikki on juotu. Siinä kuitenkin sitten alkoi vähän hiukomaan ja pappi löysikin hyllystä purkillisen suolasieniä ja veti ne tietenkin antaumuksella naamaan. Jossakin vaiheessa myös papille oli tullut stoppi ja viinan piru oli antanut nuijanukutuksen.


Aamulla pappi herää mahtavaan kankkuseen ja rabbin huutoon. ”Sinä onneton suomalainen tunari!! Tajuatko sinä mitä sinä olet mennyt tekemään?”  Pappi siinä ihmeissään raapii päätään ja kysyy että ”No?”. Rabbi siihen, että ”Sinä onneton olet mennyt syömään koko seurakunnan ympärileikatut esinahat!”

Osallistu keskusteluun