Sulo oli kelteisillään kotilaiturilla paistattelemassa päivää. Saadakseen suloisen Pohjolan auringon lämpöä myös selkäpuolelle hän kääntyi toisinpäin makuulle. Laiturin laudoitus oli sen verran harva, että Sulon giguli solahti väliin ja roikkui siellä houkuttelevasti – niin houkuttelevasti, että laiturin alla köllöttelevä metrinen hauki ei voinut vastustaa kiusausta. Se ponkaisi vedestä ylös ja napsautti leuat lujasti kiinni giguliin.
Sulo ponkaisemaan ylös tuskasta huutaen, mutta hauki ei irrottanut otetta. Hauki oli niin iso, että se ei mahtunut laudoituksen välistä. Näin giguli joutui ylivoimaisen rasituskokeen uhriksi ja katkesi jääden hauen leukoihin. Hauki tipahti takaisin järveen giguli suussaan, ja lähti lounastamaan perheen kanssa.
Sulo ambulanssissa sairaalaan aivan epätoivoisena tyyliin: ”Ei ole gigulia enää! Mikä eteen!?” Kirurgi rauhoittelemaan, että kyllä tässä vielä eteen ottaa, ja kertoi ”Meillä on tällainen uusi metodi” ja otti pakastimesta nuoren elefantin kärsän, abaut 40-senttisen.
Kirurgi tikkasi kärsän Sulon nivusiin, ja kaikki meni hyvin – veri rupesi kiertämään.
No, parin kuukauden päästä Sulo oli treffeillä hehkeän neidin kanssa. Jo illallispöydässä housuissa alkoi tuntua painetta, mutta koska´ompeleet aristivat vieläkin, oli Sulon avattava vetskari.
Salamannopeasti kärsä ponnahti esiin, nappasi leipäkorista sämpylän, ja vilahti takaisin housuihin.
Neiti oli haltioissaan: ”Voi jumpe! Voitko tehdä tuon uudestaan?” Sulo vastasi: ”Muuten kyllä, mutta kun perseeseen ei mahdu toista sämpylää.”
