Lähde:Youtube

LÄHDEMetro

Mies järjestää arpajaiset lähes miljoonan euron talostaan – arvan hinta 2,3€

Nyt pelataan rikasta ja rutiköyhää!

Asunnon myyminen voi joskus olla hankalaa ja jopa epätoivoista. Tällä kertaa se nimenomaan on molempia edellä mainituista, kun 37-vuotias Dunstan Low yrittää päästä asunnostaan eroon. Koska myyminen ei ole onnistunut, hän on päättänyt järjestää arpajaiset talostaan, jossa arpalippu maksaa 2,3 euroa.

Manchesterin lähellä Britanniassa sijaitsevassa Mellorin kylässä kaupan olleen kartanon myyntihinta oli noin 987 000 euroa. Talo on valtavalla tontilla, jossa on tilaa muun muassa kuudelle autolle. Lisäksi asuntoon kuuluu oma elokuvateatteri ja paljon muuta.


Low osti talon vuonna 2011 hintaan 508 000 euroa. Tämän jälkeen huonosti hoidettu talo vaati remonttia, jossa se kunnostettiin täysin näyttämään samalta kuin se oli alkujaan näyttänyt. Remontoimiseen Low käytti sievoiset 175 000 euroa ja aikaa kului 12 kuukautta.

Syy, miksi Low on nyt myymässä asuntoaan on se, että hänellä ei ole enää varaa pitää sitä. Muutama vuosi sitten hänen internet-businekset alkoivat tuottaa pahasti miinusta, joten muutakaan vaihtoehtoa ei jäänyt kuin laittaa talo myyntiin.

Low yrittää saada mahdollisimman monta arpalippua myydyksi, jotta hän saisi sitä kautta mahdollisimman suuren voiton. Arpajaiset järjestetään 1. toukokuuta ja lippuja on myyty jo huikeat 186 000 kappaletta, joka tarkoittaa euroina 427 800.

Osallistu keskusteluun