Lastentarhanopettaja auttoi päiväkodissa poikaa laittamaan saappaita pojan jalkoihin.Opettaja kiskoi minkä jaksoi samalla kun poika työnsi jalkaa saappaaseen, mutta helppoa se ei totisesti ollut. Kun toinenkin saapas vihdoin oli jalassa, opettajalla oli ihan hiki.
Ei ihme, että hän melkein voihkaisi, kun poika ilmoitti:
– Ne on väärässä jalassa.
Valitettavasti poika oli oikeassa. Saappaiden riisuminen ei ollut yhtään sen helpompaa kuin niiden jalkaan vetäminen.
Opettaja onnistui vaivoin pysyttelemään tyynenä, kun hän toistamiseen kiskoi ahtaat saappaat paikoilleen.
Siinä samassa poika huomautti:
– Ei nää ole mun saappaat.
Opettaja puri kieltään jottei karjuisi pojalle:
– Mikset sinä sanonut mitään?
Kun hän oli kiskonut hankalat saappaat uudelleen pois, poika selitti:
– Nää on mun veljen saappaat. Äiti käski mun panna ne tänään jalkaan.
Opettaja ei enää tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Hän kumartui taas kerran punnertamaan saappaita pojan jalkaan.
Huh-huh, valmista tuli – vihdoinkin.
Missäs sinun lapasesi ovat? opettaja kysyi pojalta.
– Äiti pani ne saappaiden sisään, poika vastasi.
