Useimmiten koirille annetaan sellaisia mielikuvituksellisia nimiä kuten Musti ja Halli tai jotakin. Minun koirani nimi on ”Huora”. Itse asiassa Huora on hyvin rassaava nimi. Tässä eräänä päivänä ulkoilutin Huoraa ja se karkasi minulta. Käytin tuntikausia sen haeskelemiseen. Poliisi tuli kysymään mitä ihmettä teen niillä nurkilla neljältä aamulla. Sanoin: ”Etsin Huoraani. Olen huolissani siitä. Se pääsi pakoon hihnastaan ja on kolmetoistavuotias eikä tunne tätä seutua.” Juttu on oikeudessa ensi torstaina.
Eräänä päivänä kävin hakemassa Huoralle veromerkkiä. Virkailija kysyi mitä haluan. Sanoin haluavani luvan Huoran pitoa varten. Hän sanoi haluavansa myös sellaisen luvan. Selitin, että tämä Huora on oikea koira. Hän ei ollut kiinnostunut Huoran ulkonäöstä. Yritin selittää: ”Ette nyt ymmärrä. Minulla on ollut Huora kaksivuotiaasta asti”. Hän epäili minun olleen melkoinen jätkä.
Kun päätin mennä naimisiin, kerroin papille haluavani ottaa Huoran mukaan vihkiäisiin. Hän pyysi minua odottamaan vihkiäisten loppuun. Vastasin: ”Mutta Huora on ollut tärkeä osa minun elämääni ja elämäntapaani on aina kuulunut Huora.” Hän sanoi, ettei halua kuulla minun yksityiselämästäni ja ettei kirkollisesta vihkimisestä tule mitään. Sanoin kaikkien vieraiden olettavan Huoran olevan mukana. Seuraavana päivänä tuomari vihki meidät ja sukulaiseni erotettiin kirkosta.
Otimme vaimoni kanssa koiran mukaan häämatkalle. Kun kirjoittauduimme motelliin, pyysin huoneen vaimolleni ja erillisen huoneen Huoraa varten. Hän katsoi minua epäluuloisesti ja kysyi kummassa huoneessa halusin itse nukkua. Vastasin: ”Ette nyt ymmärrä. Huora pitää minut hereillä koko yön.” Ja hän vastasi: ”Niin minutkin.”
Kerroin kaverilleni esiintyneeni televisiossa Huoran kanssa. Hän ei uskonut minua. Kerroin hänelle, että kyseessä oli taitokilpailu ja hän ihmetteli miksen ollut myynyt lippuja tilaisuuteen.
Kun erosin vaimostani kinastelimme oikeudessa koiran omistusoikeudesta. Sanoin: ”Herra tuomari, minulla oli Huora ennen kuin menin naimisiin.” Tuomari kuiskasi minulle: ”Niin minullakin”. Kun kerroin hänelle, että naimisiinmenon jälkeen Huora jätti minut, hän vastasi ”Niin minutkin”.
Niin, olen ollut vankilassa, naimisissa, olen eronnut ja minulla on ollut enemmän huolia siitä koirasta kuin ikinä olisin uskonut. Juuri pari päivää sitten menin ensimmäistä kertaa tapaamaan psykiatriani joka kysyi mistä kenkä puristaa. Vastasin: ”Huorani kuoli ja jätti minut yksin. On kuin olisin menettänyt parhaan ystäväni ja olen nyt niin yksinäinen”. Tohtori neuvoi: ”Kuules nyt, me molemmat tiedämme, ettei huora ole miehen paras ystävä. HANKI ITSELLESI KOIRA!!”
