Järvinen ja Lahtinen olivat potilaina sairaalassa ollessaan huonetoverit. Järvistä syletti, kun Lahtinen jatkuvasti teki jekkuja, ja onnistui vetää Järvistä höplästä. Koko potilasaikansa Järvinen mietti keinoa päästä tasoihin. Idealamppu vaan ei syttynyt, ja tuli Järvisen kotiinlähdön päivä.
Lahtisen hyvästeltyään hän poistui, ja oli jo kävelemässä kohti sairaalan ulko-ovea havaitessaan raollaan olevan lääkärien pukuhuoneen oven. Silloin välähti! Järvinen nappasi huoneesta valkoisen takin, veti hengitysmaskin kasvoilleen ja lähti marssimaan kohti Lahtisen huonetta.
-Päivää, olen osaston uusi lääkäri, Järvinen esitteli itsensä ääntään muuttaen.
-Tarkoituksemme on mitata teiltä pitkä kuume. Se tapahtuu peräsuolesta, ja teidän on maattava aloillanne 2 tuntia aivan liikkumatta.
Lahtisen ei auttanut kuin totella. Hän jäi makaamaan vatsalleen, samalla kun Järvinen marssi huoneesta ulos itsekseen hykerrellen. Lahtisen aika mateli. Vaan ei auttanut, lääkärin määräys. Lähes kahden tunnin kuluttua hoitaja sattui vilkaisemaan huoneeseen.
-Voi herran jumala, mitä te teette?! hän huudahti.
-Ei hätää, Lahtinen selitti, osaston uusi lääkäri käski mitata minulta pitkän kuumeen.
-No sehän nyt on aivan mahdotonta, hoitaja tuhahti.
-Kuinka niin?
-No, ensinnäkin, osastolla ei ole uutta lääkäriä. Toiseksi, lääketiede ei tunne käsitettä ’pitkä kuume’. Ja kolmanneksi, vaikka tuntisikin, ei sitä ainakaan tulppaanilla mitata.
