Voisiko tästä tulla jopa myytävä tuote?

Eläinkauppojen hyllyt notkuvat erilaisista tuotteista, jotka ovat suunnattu muun muassa kissoille. Seuraavaa tuotetta ei oletettavasti löydy mistään tai ainakin hyvin harvasta paikasta.

Hollantilainen insinööri Arkaitz Garro valmisti nimittäin kasvojentunnistuslaitteen, joka tunnistaa hänen kissansa kasvot. Kyseinen laite tunnistaa kissan kasvot, jonka jälkeen se lähettää viestin Garrolle.


Kun Garro saa viestin siitä, että kissa haluaa ulkoa sisälle, avaa hän kissalleen kotioven sovelluksen avulla. Vaikka laite kuulostaa monimutkaiselta, ei Garrolla mennyt sen valmistamisessa kuin muutama tunti.

Idean kehittäminen alkoi siitä, kun Garro alkoi yhdessä vaimonsa kanssa pähkäilemään ratkaisua sille, kun heidän kissansa joutui aina odottamaan oven ulkopuolella ennen kuin toinen pariskunnan jäsenistä saapui kotiin.

Tältä laite näyttää ikkunassa. Se tunnistaa vain tietyn kissan kasvot.

Tällaisen viestin Garro saa puhelimensa sovellukseen, kun kissa odottaa sisälle pääsyä.


Insinööri rakensi kasvojentunnistus laitteen kissalleen – ei tarvitse odotella ulkona

Late -

Osallistu keskusteluun