Lähde:Youtube


Haudankaivuun mestaruuskisat Slovakiassa – nyt on kummallista menoa!

Slovakiassa on järjestetty vuosittain hieman erilainen mestaruuskilpailu, nimittäin haudankaivuun mestaruuskilpailut. Kahden hengen joukkueet Slovakiasta, Unkarista ja Puolasta valmistautuivat likaamaan kätensä kaivaessaan täydellistä hautakuoppaa mahdollisimman nopeasti ja siten kilpaillessaan mestaruudesta.

Täydellisen, voittajaksi kelpaavan hautakuopan tulee olla siis 5 jalkaa syvä, 6,5 jalkaa pitkä ja 3 jalkaa leveä. Ja kaivettu mahdollisimman nopeasti.


Kilpailun tavoitteena on saada hautausalan yrityksiä ja työntekijöitä kokoontumaan yhteen ja kohottamaan ilmapiiriä vakavalla alalla. Ihmiset pääsevät myös näkemään, kuinka raskasta haudankaivajan työ oikeasti onkaan.
Osa kilpailijoista kommentoi kilvan olevan haastavampi osalle kilpailijoista, sillä maaperä on toisessa kohdassa erilainen, kuin taas toisessa.

Slovakialaiset veljekset Ladislav ja Csaba Skladan voittivat kilvan kaivamalla mittojen mukaisen kuopan jopa 54 minuutissa. Veljekset kertovat olevansa iloisia voitostaan, sillä he ovat olleet alalla jo 15 vuotta, eli tietävät mitä tekevät. Ladislav Skladan kommentoi keskittyneensä eniten nopeaan kaivamiseen kilpailupäivänä, mutta yleensä normaalina työpäivänään hänen mielestä on mukavaa, kun on kaunis sää ja hän voi keskustella veljensä kanssa ilman kiirettä.

Osallistu keskusteluun