Heinää ja muuta satoa korjataan monissa maissa usein syksyllä tai loppukesällä. Sadonkorjuu on yhtä juhlaa monissa maissa, ja Japanissa on varsinkin tehty tästä mitä uskomattomin tapahtuma. Pohjois-Japanissa Wara Art Festival, jota vietetään syys-lokakuussa riisin korjuuaikaan, on saanut koko maan ihastelemaan näitä taideteoksia.

Wara Art Festivalia on juhlittu Niigata Cityssä vuodesta 2008, jossa se sai alkunsa, kun kaupunkiin haluttiin houkutella lisää turisteja. Riisin oljista tehtiin ennen aikaan vaikka mitä, kuten mattoja jokapäiväisiin toimiin, mutta monet esineet ja välineet, joita aiemmin tehtiin riisin oljista, tehdään nyt puusta tai jostain muusta aineksesta. Musashinon yliopiston oppilaat ovat vuodesta 2008 asti tehneet oljesta mitä upeimpia eläimiä Japanin pelloille, eikä niitä voi olla ihailematta!


Pelloilla nähdään muun muassa gorilla, krokotiili, härkä ja sarvikuono. Nämä teokset ovat oikeasti jättimäisiä, ja upealla tarkkuudella tehtyjä. Pieninkään yksityiskohta ei ole jäänyt puuttumaan! Katso kuvat alta niin huomaat itse!

 

1. Gorilla.


Jättimäiset olkieläimet ovat vallanneet Japanin pellot. Uskomattomia!

Christa -

Osallistu keskusteluun