Quantcast
Netin Hauskimmat japani | Hauskimmat.fi

Avainsana: japani

Näistä ollaan lähdetty liikkeelle. Elokuvien tekeminen on muuttunut hurjasti viimeisen 30 vuoden aikana. Tekniikka on kehittynyt, joka puolestaan antaa enemmän mahdollisuuksia sekä tietenkin myös upeamman lopputuloksen. Jostain on kuitenkin aikoinaan pitänyt aloittaa, jotta ollaan päästy siihen, missä ollaan tänä päivänä. Seuraavat...
Kulttuureja on erilaisia aivan kaikkialla, mutta sanotaanpa, että mikäli kaikki maat olisivat enemmän tai vähemmän kuten Japani, koko maailmalla olisi parempi olla. Vaikka Suomikin on puhdas ja vielä suhteellisen kohtelias maa, Japani vie kyllä silti voiton kertalaakista. Japani on saanut...
Japani on monella tavalla aikaansa edellä ja etenkin teknologiassa japanilaisia ei voita kukaan. Sekunnin tarkkuudella kulkevat luotijunat ovat yksi hienoimmista japanilaisista keksinnöistä. Tällä kertaa tapaamme teknologiaa jopa hotellin respassa.  Hotellissa yöpyminen on mukavaa. Monet majoittuvat hotellissa matkaillessaan, ja tällä kertaa...
Ja hän on vasta amatööri. Taidetta on monenlaista, joista perintesimpiä ovat ehdottomasti maalaukset ja piirustukset paperille sekä erilaiset veistokset. Taiteen tekeminen on kuitenkin rajatonta ja sitä voi tehdä kuka vain. Japanilainen taiteilija, joka tunnetaan Twitterissä nimellä @thumb_tani on keskittynyt tekemään taidetta kolikoista. Jokainen...
Kun aikaa ei lemmikille ole. Lemmikit ovat toisinaan tylsyyden ja arjen pelastajia. Niiden silittely, sylissä pitäminen ja niiden rapsuttaminen on loistavaa ajanvietettä ja side lemmikkiin tulee paremmaksi ja syvemmäksi. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista hankkia lemmikkiä, jos esimerkiksi sille ei ole...
Muodin maailma on ihmeellinen ja ihmeellisemmäksi myös muuttuu. Monille on varmasti jo tässä elämässä selvinnyt kylmä fakta siitä, että muodin maailma on hyvin ihmeellinen. Kyseisestä väitteestä on satoja eri todisteita ja yksi tällainen on hiljattain tullut lisää. Mikäli olet koskaan jostain...
Olemme nähneet muutamia taiteilijoita, jotka ovat maalanneet uskomattomia 3D-maalauksia, jotka näyttävät aivan valokuvilta. Hyvin harvat taiteilijat pystyvät luomaan tällaisia uskomattomia tuotoksia, mutta tämä japanilainen taiteilija taitaa olla yksi parhaista tähän mennessä! Kei Mieno on 33-vuotias japanilainen taiteilija Hiroshimasta, joka on...
Kyllä, luit oikein. Hello Kitty ei ole kissa! 40 vuoden jälkeen tämä yleinen väärinkäsitys korjattiin. Yano on antopologi, joka on vastuussa Hello Kitty -näyttelyn järejestämisestä. Hän keräili Hello Kitty aiheisia leluja, rahapusseja ja vaikka mitä, kunnes näyttely oli valmis. Sitten hän...
Heinää ja muuta satoa korjataan monissa maissa usein syksyllä tai loppukesällä. Sadonkorjuu on yhtä juhlaa monissa maissa, ja Japanissa on varsinkin tehty tästä mitä uskomattomin tapahtuma. Pohjois-Japanissa Wara Art Festival, jota vietetään syys-lokakuussa riisin korjuuaikaan, on saanut koko maan...
Japani on aina ollut edellä aikaansa ja japanilaiset ovat hyvin tunnettuja tarkkuudestaan, kohteliaisuudestaan ja upeista teknologisista ideoistaan. Japanissa kulkee luotijuna Tokiosta Tsukubaan. Tällä junamatkalla menee noin 45 minuuttia. Tsukuba Express luotijuna kulkee Akihabarasta, Tokion itäosasta Tsukubaan päivittäin. Sen sijaan, että...
Japanissa asuu noin 126 miljoonaa ihmistä. Heitä on maan pinta-alaan nähden niin paljon, että tilan käytössä täytyy olla todella taloudellinen. Onko syynä sitten ahtaus, japanilaisten lyhytkasvuisuus vai mikä lie, kun turistit kohtaavat yllättäviä ongelmia maassa vieraillessaan. Nimittäin oviaukot ovat liian...
Ihmisten valmistautuessa hirmumyrskyyn, Japania koristi häkellyttävä violetti taivas. Japanissa on käynnissä maan voimakkain taifuuni vuosikymmeniin. Tämä on vaatinyt jo kymmenien ihmisten hengen. Ennen musertavan hirmumyrskyn alkua, luontoäiti kuitenkin pisti upean esityksen käyntiin Japani taivaalle. Katso kuvasarja!   ...

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

  • Sign Up
Lost your password? Please enter your username or email address. You will receive a link to create a new password via email.