Lähde:Youtube


Walmartilta jälleen ikävä temppu.

Yhdysvalloissa tunnettu ja monen suosiossa oleva Walmart – ketju on usein ollut uutisissa vaikka ja mistä syistä. Walmart on todennäköisesti monelle vähääkään internetiä tai amerikkalaisia sarjoja seuranneelle suomalaisellekin tuttu juttu.

Tällä kertaa Walmart teki aika ikävän tempun maksavalle asiakkaalle. Asioimassa ollut Marsy Flores joutui kokemaan ikävän yllätyksen Walmartin toimesta.


Flores oli tilannut tyttärensä valmistujaisiin kakun Walmartin leipomosta. Walmart oli kuitenkin hukannut ja unohtanut hänen tilauksensa, joten he kehottivat häntä valitsemaan minkä tahansa valmiina olevan kakun, johon he sitten printtaisivat hänen haluamansa kuvan kakun päälle syötävästä aineksesta.

Floresin valitessa kakkua kukaan työntekijöistä ei maininnut hänelle että hänen valitsema kakku oli styroksinen koristekakku. Walmartin työntekijät kylmästi vaikenivat ja printtasivat kuvan kakkuun ja kun tuli aika leikata kakku, juhlat lässähtivät siihen.

Walmart kuitenkin tarjosi Floresille lahjakorttia ja uutta kakkua, mutta hän ei kokenut sen olevan riittävä hyvitys tyttärensä valmistujaisjuhlien pilaamisesta.

Osallistu keskusteluun